Valtuuston talousarviokokoukseen valmistautumassa demarivaltuutetut Jarkko Harjumaaskola (vas.) ja Timo Sakki.

Haminan ensi vuoden talousarvio perustuu 21 %:n kunnallisveroon, kuten tänäkin vuonna Valtuusto ei puuttunut myöskään muihin kaupunginhallituksen esittämiin verolinjauksiin: kiinteistövero pysyy 1.25:ssä, vakituisen asunnon kiinteistövero 0.55:ssä ja vapaa-ajanrakennusten vero 1.55 %:ssa.

Kymsote hallitsi valtuuston kokousta, vaikka siitä ei päästy päättämään. Puhumaan sentään. Valtuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen-Lalu (kok) ei ottanut äänestykseen Peter Muurmanin (ps) esitystä kuntayhtymä Kymsotesta luopumisesta. Perusteluna oli se, että kaupunginhallitus päätti siirtää päätökset vuosien 2021 ja 2022 taloussuunnitelmasta joulukuun valtuustolle. Tuolloin olisivat selvillä tarkkaan selvillä Kymsoten linjaukset Haminan kaupungille kohdistuvista palvelujen supistamisista ja maksuista.

– Jos tästä vaaditaan äänestystä, päätös on lainvastainen. Päätöksestä valitetaan ja valituksen käsittelyn venyessä vuodelle 2020 Haminalla ei ole mahdollisuutta irtautua Kymsotesta kuin vasta 2022, selvitti Haminan hallintopäällikkö Maria Ovaska.

Valtuutettu Muurman painotti, että haminalaisten on tärkeää tietää, miten päättäjät suhtautuvat Kymsoteen.

– Älkää uskoko Rinteen hallituksen saavan sotelakeja valmiiksi, kaksi edellistäkin hallitusta epäonnistui, varoitti Muurman.

Valtuutettu Janne Nyholm (ps) muistutti, että jo nyt ollaan sietorajalle Kymsoten kanssa:

– Maksuja tulee lisää, samoin palvelujen supistuksia. Luottomme Kymsotea kohtaan on huono, arvioi Nyholm.

Joulukuun valtuustossa ratkeaa Kymsoten ja Haminan yhteinen tulevaisuus. Kahta kättä heilutellen ei valtuusto kokoukseen kävele:

– Joulukuun kokouksessa on oltava faktat pöydässä, on esitettävä suunnitelma B, joka toteutetaan, jos päätämme lähteä Kymsotesta, sanoi valtuutettu Anna-Liisa Luova (vihr).

Äänestämään valtuusto pääsi valtuutettu Tero Pasin (Suunta) esityksestä luopua Hamina Asuntojen hankkeesta vuokrakerrostalon rakentamiseksi Tervasaareen.

– Vuokra-asunnoista on ylitarjontaa. Ylitarjonnan lisääminen johtaisi vain sisäiseen muuttoliikkeeseen, sanoi Pasi.

Valtuutettu Jouni Kormu (sd) painotti, että Haminassa ei ole asuntopulaa. Valtuutettu Harjumaaskola (sd) sanoi Tietävänsä, että Tervasaari ei toistaiseksi kiinnosta suuria rakennusliikkeitä.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen puolusti vuokratalon pitämistä budjetissa:

– Mahdollisimman monipuolinen asuntotarjonta on meille kilpailukykykysymys, sanoi Muhonen.

Kaupunginhallituksen esitys uuden vuokratalon rakentamisesta meni läpi äänin 24–18.

Kiista lippumaailmalle taloussuunnitelman vetovoimapalveluissa varatun 100 000 euron kohtalosta johti myös äänestykseen. Valtuutettu Nyholmin esittämä ja valtuutettujen Ari Rinteen (ps) ja Vesa Kuukan (ps) kannattama määrärahan poisto hävisi äänestyksen puhtaasti 8–33. Poistoa kannatti vain Perussuomalaisten ryhmä, valtuutettu Jaana Suikkanen (kok) äänesti tyhjää.

  • Slider image

Valtuutettu Peter Muurman (ps) toi vaatimuksen Kymsotesta eroamiseen valtuustoon, joka kuitenkin siisrsi päätöksenteon jouluun kokoukseen. Muurmanin vieressä valtuutettu Jorma Kasari (sd) sekä Hannah Honkanen (kesk).

  • Slider image