Viime viikon hallituskriisi talttui lopulta nopeasti. Hallituspuolueet asettuivat kiltisti vanhan hallitusohjelman taakse ja uuden hallituksen liki ainoaksi muutokseksi jäi pääministerin vaihtaminen. Antti Rinne sai lähteä ja Sanna Marin nousi tilalle.

Hallituskriisi jätti kansakuntaan kuitenkin syvät epäilyksen arvet. Kriisin taustalla olleet Postiin liittyneet ristiriidat saatiin näennäisesti sovittua, mutta onko kaikkia käänteitä vieläkään selvitetty? Kansa uskoo, että selvittämättä jäi esimerkiksi se, miten syvällä vanha ay-jyrä Rinne oli Postin tes-riidassa.

Rinne kaatoi kaiken syyn kotkalaisen omistajaohjausministeri Paateron niskaan, mutta ei sitten Paaterokaan menettänyt luottamustaan. Hän palasi paraatiovesta takaisin hallitukseen.

Rinteen kaatoi epäluottamus, jota hallituksen toiseksi suurin puolue Keskusta tunsi häntä kohtaan. Keskustan rooli vasemmistohallituksessa oli uhattuna ja uuden puheenjohtajan johdolla profiilin korottamiseen lähdettiin vaihtamalla pääministeri. Hallituksen jatko näyttää, menikö syteen vai saveen, sillä uusi pääministeri Sanna Marin on mielipiteiltään selvästi enemmän vasemmalla, kuin ay-demari Rinne.

Nimitettävän uuden hallituksen tulevaisuus kulminoituu sanaan luottamus. Rinne menetti Keskustan väen luottamuksen, mutta parin nukutun yön jälkeen Rinne sai aloittaa puhtaalta pöydältä uuden hallituksen tunnustelut. Mihin Keskusta unohti epäluottamuksensa? Riittikö sille vain hallituskumppanin näpäyttäminen, sillä ei menetetty luottamus unohdu noin vain. Kaikkia kortteja ei ole avattu vieläkään.

Rinteen jyräämän kotkalaisen ministeri Paateron nousu takaisin ministeriksi haisee melkein anteeksipyynnöltä.

Poliittisen eliittimme eli maan hallituksen sekoilu sataa varmuudella opposition laariin. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään keväällä 2021, ellei huteraksi havaittu hallitusyhteistyö karahda lopullisesti karille jo ennen sitä.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja