Mitä olisi elämä ilman joulunaikaa? Ilman koristeltua kuusta, herkkuja, lahjoja ja joulupukkia, tontuista ja jouluvaloista puhumattakaan.

Marraskuussa alkaa pimeys ja kestää monta kuukautta. Ehkä juuri siksi esi-isämme keksivät keskitalven juhlan ja tontut vahtimaan ihmisten tekemisiä ja perinteitten noudattamista. Kotitonttu sai joka päivä puuroa lautasellisen ja jouluna herkkuja, ettei se suuttunut ja aiheuttanut vahinkoa. Tonttujen uskottiin olevan esi-isien henkiä, ja hiippalakkeja nähtiinkin vilahtelevan milloin missäkin, nykyisin enää vain jouluna.

Aika muuttaa tapoja. Kristinusko toi joulun sanoman ja Itämaan tietäjät lahjoja. Kuusi tuli Saksasta, kaupallinen joulu USAsta. Suomi omi Joulupukin ja laittoi asumaan Korvatunturille.

Joulukuusi, elävä tai muovinen, valoineen ja koristeineen luo tunnelmaa, tekee joulun. Vieläkin hämmästelen lapsuuden ajan oikeita kynttilöitä, jotka laitettiin kuusenoksille vinksalleen sinne tänne. Itse kuusi törötti puuristikossa ilman vettä ja tiputteli neulasia laittialle. Harvemmin kuitenkaan syttyi tulipaloja, sillä lastenkin päähän oli iskostettu, ettei kynttilöitä saanut jättää palamaan ilman vahtia.

Entä ne herkut? Niitähän on nykyään tarjolla niin monta lajia, että jokaisella on jotakin omaa hyvää. Kinkku kyllä pitää vielä pintansa, mutta kauppojen hyllyt notkuvat kalkkunaa, kalaa ja kasvisvaihtoehtoja, juomia on jokaiseen janoon ja makeaa moneen makuun. Ähky tulee melkein jo ajatellessa.

Minun lapsuudessani meillä oli kesäsika, joka teurastettiin syksyllä. Sika pilkottiin, ja lihat laitettiin suolavesisaaviin. Kinkku paistettiin huolella taikinakuoren sisällä. Siinä oli yleensä paksu läskikerros. Aina kun huikoi, niin minä ja siskoni menimme tekemään voileipiä; ruisleipää, voita, paksu kinkkusiivu ja sinappia. Jo seuravana päivänä oli kuoppa lihan kohdalla, ja yllä roikkui läskikerros kuin räytäs. Onneksi isä tykkäsi läskistä, äiti ei tykännyt kuopasta.

Moni lapsi vielä uskoo vakaasti, että joulupukki tuo lahjat. Miksei uskoisi, kun pukki tulee ja antaa ne? Myös minussa herää lapsi, kun pukki oveen kolkuttaa ja tulla tupsahtaa tupaan. Eihän sillä väliä, onko joulupukki satua vai totta.

Meidän naapurissa asui yksinelävä, hyväsydäminen ja kiltti mies, ja siksi hän lupautui joulupukiksi jokaiselle kysyjälle, palkkana huikka talon isännän joulupullosta.

Kävipä kerran, kun naapurimme oli kulkenut sovitut talot ja piipahtanut kotona ennen meille tuloa, että päällyshousut olivat jääneet eteisen tuolille.

Meitä kyllä nauratti, kun hoksattiin alushousut. Joulupukkimme selitti tuleensa hulikupterilla suoraan Korvatunturilta ja kun hän istahti tuoliin, niin ohi meni, ja pukki möksähti lattialle. Minä ja siskoni sitten autettiin pakettien kanssa, kun joulupukki oli niin väsynyt, ettei oikein nähnyt edes lukea.

Äitini kuiskasi isälle, ettei enää yhtään huikkaa. Ihan on jo riittävästi palkkaa saanut.

Läheiset ja ystävät kuuluvat jouluun, ellei ole erakko. Harva on. Yksinäisyys korostuu, kun perheet ja suvut kokoontuvat jakamaan lahjoja, mässäilemään ja viettämään aikaa toistensa kanssa. Olen hyvin iloinen niistä ovista, jotka avautuvat jouluaattona kaikille, jotka eivät halua kököttää yksin kotona.

On niin monennäköistä tapaa viettää joulua kuin on viettäjiäkin, joten tulkoon itse kullekin hyvä ja mieluisa joulu!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.