Syksyllä eskariin menevälle Lassi Miettiselle ja neljäsluokkalaiselle Maija Miettiselle maistui isoisän, Markku Ruokosen grillaamat makkarat.

Riennossa oli mukana myös Nuuttipukki, joka kertoi, että antaa rastiradan kiertäjille tikkarit. Rasteista puolet oli sisällä ja puolet ulkona.

– Olen myös kolkutellut ovia, että olisin saanut kestitystä, mutta makkaraa kummempaa ei ole tarjottu, nimipäiväänsä maanantaina viettänyt pukki totesi.

Pohjoismaiden ikivanhan perinteen mukaan Nuutin päivä päätti joulun juhlakauden.

– Nuuttikulkueita johtivat alun perin nuoret miehet. Kulkueet kiersivät talosta taloon ja leikittivät ja laulattivat talon väkeä ja ”vaativat” kestitystä, Taskinen-Pitkänen kertoi.

Talviriehaan lastenlastensa Maijan, Matiaksen ja Lassin kanssa tullut Markku Ruokonen grillasi makkaraa ja kertoi, että rastit oli jo kierretty ja tikkarit saatu.

Maritta Tähtinen kehotti museon kahvilassa maistamaan piittinää.

– Se on karjalaisvenäläinen juoma. Vähän samanlaista kuin glögi, mutta siinä on siirappia marjamehun sijasta, Tähtinen kertoi.

Hyvää oli. Kahvilasta vastasi harrastajaryhmä Hamina Keskiaikaiset.

5-vuotias Olga Kariluoto tuli museolle mumminsa Vappu Jokimiehen kanssa. Vappu-mummi kertoi, että Olga tykkää käydä museoissa ja on kiinnostunut vahoista esineistä.

– Olga on jo askarrellut lumihiutaleita ja vielä käydään rastirata läpi, Vappu-mummi sanoi.

– Vehkalahden kotiseutumuseota pyritään tuomaan korostetummin esille. Tavoitteena on järjestää vähintään neljä tapahtumaa vuodessa, Saga Taskinen-Pitkänen kertoi.

– Viime vuonna oli vastaavanlainen talvitapahtuma kuin nyt ja lisäksi kesän aloitustapahtuma ja kesän päätösjuhla. Viime syksynä oli myös kekri.

– Tulevan kesän aloitustapahtuma järjestetään 6. kesäkuuta ja heti sen jälkeen alkaa viiden päivän päiväleiri lapsille. Kekri järjestetään 24. lokakuuta. Toivottavasti saadaan taas lampaitakin kesäksi, Taskinen-Pitkänen toivoo.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Nuuttipukki ei ekaluokkalaista Matias Miettistä pelottanut. Nuuttipukkina oli Juho Pitkänen.

6-vuotias Helmi Jokimies ja viisivuotias Olga Kariluoto maltoivat hetkeksi pysähtyä juomaan mehua.

Projektityöntekijä Saga Taskinen-Pitkänen oli tyytyväinen kävijämäärään.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image