Kesätöistä kiinnostuneet saapuivat Bastioniin kouluryhminä.

Työsuhteen muodostumiseen johtaneita kohtaamisia on Haminan Ohjaamon hankevastaava Irina Kujanpään mukaan ollut enemmän ja enemmän.

– Haminassa on työhön halukkaita nuoria. Hakemiseen kannattaa panostaa, sillä yhtä paikkaa kohden on yleensä useampia hakijoita, Kujanpää kertoo.

Mahdollisuus ensimmäiseen kokemukseen työelämästä pyritään takaamaan monelle siten, että esimerkiksi Haminan kaupunki priorisoi hakijoista ensikertalaiset.

Nuorimmille hakijoille on vaihtoehtona kesätyöseteli, jota voi hakea kymmenen päivää kestävälle jaksolle. Kesätyöseteli otettiin kokeiluun Haminassa viime vuonna, jolloin sen avulla työllistyi noin 200 15–16-vuotiasta. Setelin arvo on 300€ ja se tilitetään työnantajalle jälkikäteen.

Mee Töihin! -tapahtuman kesätyötarjonta oli haminalaisten yläkoululaisten mielestä kiitettävä. Moni mainitsi hakevansa ensimmäisistä työpaikoista säästöjen lisäksi myös valmennusta työelämään.

– Eniten kiinnostaa paikka, joka opettaa käytännön taitoja. Mielestäni juuri nuorille pitäisi näyttää, kuinka työmaailma todella toimii, verotuksineen ja sopimuksineen, yhdeksäsluokkalainen Iina Ruokola toteaa.

Mahdollisuudet työllistyä kesäksi on nuorten mielestä vaihteleva. Jos alalla ei ole väliä, töitä saa melko todennäköisesti.

– Omista kavereista muutamat ovat kehuneet, että töitä löytyi ja paikka oli mukava. Itse olen laittanut jo hakemuksen ja toivon, että pääsen, kahdeksasluokkalainen Matias Viipuri kertoo.

Jos töitä ei löydy, 4H-yrittäjyys on vaihtoehto. Tos-pihapalvelut -yrityksen kaksi vuotta sitten perustanut kahdeksasluokkalainen Tuomas Kervinen suosittelee yritystoiminnan aloittamista kaikille, joita vähääkään kiinnostaa koettaa omien siipiensä kantavuutta.

– Oikealla asenteella tästä voi saada paljon irti. 4H-yhdistys on taustatukena, joten vaikeissa paikoissa on aina joku jolta kysyä neuvoa.