Nyt se sitten tapahtui, että Suomi pysähtyi. Ei nyt kokonaan mutta melkein. Tuntuu oudolta ja saakin tuntua. Mutta väliaikaista kaikki on vaan.

Elämä on pyörinyt perustarpeitten ympärillä. Syödään, asutaan, on läheisiä ja työpaikka sekä mahdollisuus toteuttaa hiukan itseäänkin. Ympärille kuitenkin on kertynyt krääsää, ja on aiheutettu ympäristöongelmia, myös ihmissuhderikkoja. On hyödynnetty luontoa ja toisia ihmisiä, nukuttu kuin Ruususen unta.  Mukavuudenhalu on pitänyt silmät kiinni.

Ikuisena optimistina tartun pieniinkin toiveitten murusiin, joita kyllä koko ajan putkahtaa mediaan tai someen mm. tulevaisuudentutkijan professori Markkku Wileniuksen ajatuksia maailman tulevaisuudesta. Tosin totuushan on se, ettei tulevaisuutta voi tieteellisesti tutkia ja todeta, mikä on oikein ja mikä väärin, koska tulevaisuus on kaikille tuntematon. Sen sijaan voi ennustaa, arvioida ja arvailla omien tietojen ja kokemusten avulla.

Markku Wileniuksen mukaan kymmenen vuoden päästä maailma on erilainen. Tapahtuu suuri herääminen. Ehkä tapahtuu nopeammin, kun tuli pysähdys. Ongelmien kohdatessa osa lamaantuu, osa alkaa ajatella ratkaisuja. He heräävät ikään kuin uuteen maailmaan ja alkavat kehittää toimivia tapoja ja taitoja.

Wileniuksen mukaan pitää oppia, miten maailma toimii. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, etteivät perustarpeet enää tyydytä, vaan ihmiset kaipaavat henkistä hyvinvointia.

Jos maailma muuttuu hyvien toiveitten ja ennustusten mukaan, niin ihmiset ymmärtävät, miten luonto toimii, kuinka kukat ja puut kasvavat, eläimet elävät. Sehän onnistuu, jos liikkuu tai voi elää luonnon keskellä. Siis se punainen mökki veden äärellä ja oman yhteisön harrastukset olisivat parempi vaihtoehto kuin omanapainen elämä suurkaupugissa ja työskentely isoissa yksiköissä. Siitä huolimatta poliittinen tahto yhä keskittää koulutusta ja asutusta, tähtää talouskasvuun ja toimillaan kuihduttaa maaseutua, jonka olmassaolo epäilemättä kuuluu maailman toimintaan.

Kaiken tietotulvan keskellä on viisasta pitää ajatus selkeänä ja ymmärtää, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Mihin kannattaa käyttää aikaa ja mihin ei?

Luovuudesta tulee merkittävä taito. Valitettavasti liika tiedolliseen oppimiseen tähtäävä koulutus syrjäyttää luovuuden, vaikka luovempi ote auttaa elämän pulmissa, jopa työtehtävien löytämisessä ja hoitamisessa,

Empatiataito tukee sopeutumista, antaa ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan ja auttaa vuorovaikutussuhteissa. Taito korostuu, kun ihmiset ja tieto liikkuvat jatkuvasti enemmän.

Moni koululainen ei tiedä, mitä aikuisena tekee, kun tulevaisuuden töitä ei vielä ole tiedossa. Kyydissä pysyy  ja voi hyvin, jos koulutus tähtää hyväksymään muutoksia ja antaa luottamusta omiin voimavaroihin sekä valmiuksia luoviin ratkaisuihin.

Pysähdyksen ansiosta kansalaisilla on aikaa olla luonnossa, perheillä mahdollisuus olla läheistensä kanssa ja keksiä asioita, jotka auttavat pärjäämään ja viihtymään. Ehkä löytyy yhteisen olemisen ja tekemisen ilo pysyvästikin, ja Suomi alkaa suunnata kohti ihmisten onnellisuutta ja menestymistä.

Kaikella on tapana järjestyä!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.