Zsarin ostoskylä Vaalimaalla hiljeni viikonvaihteessa, kun viimeinenkin avoinna ollut myymälä sulki ovensa toistaiseksi.

Ostoskylä on kamppaillut asiakkaista avaamisestaan lähtien; suurta ryntäystä ei koskaan tullut. Ei itärajan takaa eikä Suomen puolelta.

Rohkeaan investointiin uskoivat vain harvat. Ostoskylän omistajien ohella vannoutunut hankkeen tukija on ollut Virolahden kunnanjohtajana juuri lopettanut Osmo Havuaho.

Keskeinen ongelma Zsarille on koko ajan ollut ruplan kehno kurssi, joka romahti jo Krimin kriisin puhjettua. Raakaöljyn hinnan putoaminen alle 40 dollariin barrelilta oli isku, joka vaikutti välittömästi myös ruplan kurssiin. Viime päivinä euron hinta on ollut venäläisille yli 85 ruplaa, kun kurssi ennen Krimiä oli haarukassa 35 – 40 ruplaa.

Lopullisen iskun Zsar-ostoskylä sai koronavirukselta, jonka seurauksena Venäjä sulki kaikki maarajansa. Silloin loppui venäläisten ostosmatkailu Suomeen kokonaan. Yksi toisensa jälkeen Zsarin myymälöistä sulki ovensa.

Zsarin loppu myymälöitten sulkeutuminen ei välttämättä ole. Ostoskylän rahoittajien on vain uskottava ja odotettava koronan epidemiavaiheen hellittämistä, jolloin itärajakin avautuisi. Ruplan kurssin kohentuminen on kuitenkin kiinni öljyntuottajamaiden sopimuksista.

Vaalimaalla riittää kuitenkin edelleen luottoa rajakauppaan. Zsarin lähistölle on syksyyn mennessä valmistumassa jopa 18 000m2:n kokoinen jättimäinen kauppakeskus, jonka takana on Rajamarket-ketjun omistaja Sergei Ananiev.

Zsarista tulokas poikkeaa ainakin siinä, että kauppakeskukseen sijoittuu myös päivittäisruokakauppa Lidlin myymälä.

Yhteisiä kauppakeskuksille ovat kuitenkin rajakaupan koronaviruksesta ja ruplan heikosta kurssista johtuvat ongelmat.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja