Haminalainen Jari Lääti on toiminut opistossa viulunsoiton opettajana parikymmentä vuotta. Opisto astui digiaikaan pitkin loikin heti koronan tuomien rajoitusten jälkeen.

– Ihan tyhjästä emme lähteneet, sillä opisto siirtyi digiaikaan jo pari vuotta sitten, mutta digitaalisuuden täysimittainen haltuunotto tapahtui vasta koronan myötä, kertoo Lääti, joka opetustyön ohessa vastaa opiston Haminan toimipisteestä.

Opiston digiloikka tehtiin yhdessä yössä eivätkä opettajat päässeet helpolla.

– Oppimateriaalien digitoiminen oli minulle parin viikon urakka ja päivät olivat pitkiä. Nyt tämä loikka piti kuitenkin tehdä, muuten olisi nuorten opiskeluun ja opettamiseemme tullut melkoinen paussi.

Lapissa musiikin opiskelu on tapahtunut digitaalisena jo joitakin vuosia. Siellä digitaalisuus on välttämättömyys, kun opettajan ja oppilaan etäisyys toisistaan on satoja kilometrejä.

– Soitonopiskelua ei voi aloittaa etänä, kyllä alkuvaiheessa oppilaan ja opettajan on oltava silmätysten asian äärellä. Kun oppilaan tietyt taidot karttuvat riittävästi, etäopiskelu on mahdollista, arvioi Lääti.

Digitaalista opetusta piinaavat kehnot tietoliikenneyhteydet, sillä joka kolkkaan ei Kaakonkulmalla oli kuitutasoisia yhteyksiä.

– Haminan keskustassa asiat ovat kohtalaisen hyviä, mutta ongelmia tulee, kun oppilas on vaikkapa Miehikkälästä. Puheyhteytenä vaatimatonkin linja toimii, mutta yhteyden pitäisi riittää myös cd-tasoisen äänen ja liikkuvan kuvan välittämiseen.

– Yllättävän hyvin olemme pärjänneet digiloikassamme. Siitä on kiittäminen myös oppilaitten koteja, joissa digitaalisuuteen on myös panostettu lujasti.

Myös Kotkan seudun musiikkiopistossa on arvioitava etäopetusta ja sen jatkamista sinä päivänä, kun koronarajoitukset on pyyhitty pois. Lähiopetus on kuitenkin se ykkösjuttu.

– Monet asiat ovat edistyneet huimaa vauhtia omassa digiloikassamme. Musiikinkin etäopiskelussa ja etäopettamisessa riittää vielä jalostamista. Digitaalisuus ei koskaan voi kokonaan korvata lähiopetusta mutta digitaalisuus voi täydentää sitä.

– Itse koen onnistuneeni digiloikassani kohtalaisesti, kun yksikään oppilaani ei ole lopettanut harrastustaan tänä aikana. Digimateriaalia käytän varmuudella jatkossakin, opetusmateriaalin lähettäminen digitaalisena  oppilaille käy sekin näppärästi.

– Selkeästi vaivattomampaa tämä olisi, jos yhteydet eri puolille Kaakonkulmaa olisivat kuidun luokkaa. Siihen yhteiskuntamme tulisi panostaa entistä enemmän, arvioi Jari Lääti.

  • Slider image

Jari Lääti työskentelee pääasiassa musiikkiopiston tiloissa Puistotalossa, sillä kotonaan Paijärvellä hänellä ei ole riittävän tasokkaita yhteyksiä. – Työkaluni on yksinkertaisia: omalla iPadilla ovat digitoimani nuotit, toiselle iPadille saan oppilaan kuvan elävässä harjoitustilanteessa. Omassa kännykässäni ovat oppilastani koskevat tiedot, kännykkä toimii tässä ikään kuin toimistona. Mukana on tietenkin myös viuluni, selvittää Lääti.

  • Slider image