Nuorisokoordinaattori Jenny Amperla.

Noin viikon toiminnassa olleelle Discord-kanavalle on koottu yhteen kaikki Haminan nuorisotyön toimijat.

Haminan nuorisotyön kanssa kanavalla päivystävät Haminan ohjaamo, nuorisotyö Finders, Haminan seurakunta, KaksPy ry:n kulttuuripaja ja raittiusseura Jaspis ry arkisin kello 12-16 ja 17-20.

Discord on alustana uusin ja tällä hetkellä suosituin nuorten keskuudessa. Viime viikolla kävijöitä oli keskimäärin noin 50 päivässä.

– Iloksemme olemme tavoittaneet sellaisiakin kävijöitä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet toimintaamme, nuorisokoordinaattori Jenny Amperla kertoo.

Palveluiden saatavuutta ja lähestyttävyyttä pidetään erityisen tärkeänä poikkeustilassa, joka on herättänyt kysymyksiä ja ajatuksia jaettavaksi. Etänuorisotyö on tavoittanut paikalliset nuoret hyvin, ja se on saanut kohderyhmältä kiitosta.

– Virtuaalinuorisotiloissa­ jutellaan ihan kaikesta. Aiheina on kaikkea laidasta laitaan, läksyistä resepteihin, mikä ikinä nyt sattuukaan puhuttamaan, Amperla avaa.

Etänuorisotyö on tavoittanut paikalliset nuoret hyvin, ja se on saanut kohderyhmältä kiitosta. Ammattikoulua käyvä Iina Pulkkinen kertoo viettävänsä aikaa keskusteluryhmissä liki päivittäin niiden ollessa avoinna.

– Nuorisotilat ovat siirtyneet mielestäni hienosti sähköisiksi, juuri tällaista toivoin, kun fyysiset tilat jouduttiin sulkemaan. Kannattaa tulla katsomaan, vaikka ei olisi koskaan ennen käynyt, Pulkkinen hymyilee.

Keskustelun lisäksi alustoilla jaetaan myös vinkkivideoita arkeen. Lisäksi nuoria osallistetaan kannustamalla tekemään omaa sisältöä nuorisopalveluiden alustoille.

– Hetki sitten saimme majanrakennusvideon. Jokainen saa itse ideoida ja toteuttaa sellaista sisältöä, mitä haluaa. Seuraamme myös netissä kiertäviä haasteita, joita jaamme ja otamme niihin itsekin osaa, Jenny Amperla hymyilee.

Kutsulinkin Discordin Nuorten Hamina -palvelimelle ja pääsyn muille alustoille löytää osoitteesta www.hamina.fi/korona.