Sanna Rasa uskoo asiakkaittensa löytävän nopeasti jälleen palvelun pariin.

Haminan suosituimpiin pubeihin lukeutuvassa Jack Upissa alkavaa kesää odotetaan innolla.

– Innolla mutta kuitenkin ristiriitaisin tuntein. Määräysten mukaan myynnin tulee loppua klo 22 ja ravintola on suljettava klo 23. Kiistatta parhaat myyntitunnit menevät ohi, sanoo Linda Niemi Jack Upista.

– Kalusteita pitäisi sijoittaa harvempaan, mutta kun meillä kalusteet ovat kiinteitä. Ohjeita baaritiskin jakkaroilla istumisestakaan ei ole.

Asiakkaita baariin saa ottaa vain puolet siitä, mitä lupaan on kirjattu. Terassia eivät asiakaspaikkojen rajoitukset koske.

– Tärkeintä on, että asiakas kokee olonsa turvalliseksi myös ravintolassa. Suuri kysymysmerkki on, lähtevätkö asiakkaat heti liikkeelle! Kaikkia väkemme lomautuksia emme kuitenkaan ole heti purkamassa, sanoo Niemi.

Valtiovallan määräämä koko ravintola-alan sulku jättää jälkensä kaikkiin yrityksiin, uskoo baari Hallinkulman isäntä Markku Porkka:

– Liikevaihdon menetys on luokkaa 70 – 80 000 euroa. Siihen on tulossa valtiolta korvauksia, sitä emme tiedä, milloin rahat ovat tilillä, sanoo Porkka.

Baarit, kahvilat ja ravintolat sulkeutuivat 4.3. sulkien tulopuolen  kokonaan. Menopuoli on rullannut senkin jälkeen:

– Ostolaskut, vuokrat, vartiointi, kirjanpito, sähköt. Kaikesta on selvitty. Kaikkemme tehdään pitääksemme viruksen kurissa, sanoo Porkka paneutuen viimeisen karenssiviikon aikana baarin kesäterassin rakentamiseen.

Ruokapuoli avaa puolivaloilla

Ruokaravintolat avaavat ovensa jälleen ensi maanantaina 1.6. Asiakkaita ravintolat voivat ottaa sisään kuitenkin vain puolet lupaan kirjatusta asiakasmäärästä.

Buffet-tyyppiset ruokailut loppuvat, sillä asiakkaat eivät saa käsitellä buffet­tarjoilulle tyypillisiä ottimia ja muita välineitä. Se on henkilökunnan tehtävä.

Ravintola Itäväylän Bensis aloitti lounaan noutomyynnin heti rajoitusten iskettyä alaan 4. maaliskuuta kahden työntekijän voimin, muu väki on ollut lomautettuna.

– Avasimme uudelleen jo unohdetun grilliluukkumme, jota kautta lounaat on haettu. Nyt tilanne muuttuu. Kun buffetruokailu päättyy, myös salaattiannoksemme tarjoillaan lautasannoksina, sanoo Sanna Rasa Bensiksestä.

– Kesäkuu tuo lisähaasteet myös lomineen. Ratkaistava on myös, missä tahdissa puramme lomautuksia.

Rene Rahikka ravintola MonAmista kertoo, että asiakaspaikkoja rajoitetaan ohjeiden mukaan.

– Panostamme myös hygieniaan entistä tehokkaammin. Take-away -annoksia saa kuten tähänkin saakka. Meillä on turvallista ja mukavaa ruokailla jatkossakin, sanoo Rahikka.

Lounashuone Kerho odottaa tulevaa myös innolla mutta sekavin tuntein.

– Meille tyypillinen buffetruokailu muuttuu nyt palvelulinjaksi, jolloin asiakkaille ruoka annostellaan valmiiksi. Se vaatii henkilöresursseja syöden myös kannattavuutta. Tärkeintä on kuitenkin se, että asiakas tuntee meillä olonsa turvalliseksi, painottaa ravintolan isäntä Aki Porkka.

  • Slider image
  • Slider image

Lounashuone Kerhon viinibaari Talli avaa perjantaina 5.6. Baarin vastaveistettyä pöytää ihailemassa Aki Porkka.

Karenssin aikana on riittänyt aikaa paikkojen entraamiseen, sanoo Jack Upin Linda Niemi.

  • Slider image
  • Slider image