Juha-Pekka ja Teemu Suomalainen sekä Suvi-Annika Turtiainen ehtivät avajaispäivänä istua hetkeksi.

– Vastaanotto oli hyvä. Meidän palvelu ja tuotteet ja asiakkaiden toiveet kohtasivat. Saimme hyvää palautetta. Kehuttiin, että ruoka on hyvää ja että asiakastilan ilme on kiva. Asiakkaat olivat ylipäätään iloisia siitä, että olemme tulleet ja avanneet paikan.

Aiemmin kesäravintolassa olleet pitkät pöydät ja penkit ovat saaneet lähteä. Tilalla on pienempiä pöytiä ja kuormalavoista tehtyjä sohvia, joiden päällä on tyynyjä ja räsymattoja, mikä pehmentää ja luo rentoa tunnelmaa. Seinät ja katto on maalattu ja lattialla on nyt kokolattiamatto. Myös terasseilla on uudet kalusteet.

– Meiltä voi myös vuokrata sup-lautoja. Olemme saaneet laudat kesäksi käyttöömme Kytäjä Golfilta ja vuokratuotosta 20 prosenttia lahjoitetaan Virolahden ala-astelaisten luokkaretkien tukemiseen.

– Ollaan myös mietitty biljardipöytää ravintolan takaosaan. Jotain aktiviteettia pitäisi vielä keksiä. Tavoitteena on myös tehdä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Se on kaikkien etu. Meidän tiloihin joku voisi tulla esimerkiksi myymään kukkia, Teemu Suomalainen vinkkaa. Sup-laudatkin löysivät tien Klamilaan uusien yrityskuvioiden kautta.

Useiden vuosien kokemuksen omaavilla, ammattitaitoisilla yrittäjillä on monta rautaa tulessa. Sataman Bistro & Bar on osa Olki Yhtiöt Oy:tä. Olki Yhtiöihin kuuluu myös Tilausravintola Olkihattu ja Olki Catering ja tänä keväänä yhtiön catering-palvelut laajenivat myös Uudellemaalle. Yrittäjät ovat vuokranneet Hyvinkäältä Kytäjän kartanon vanhaan talliin restauroidun juhlatilan ja keittiön.

– Meistä kolmesta joku on kuitenkin aina Klamilassa.

Kesäravintola on auki joka päivä ja lauantai-iltaisin on aina livemusiikkia. Tietoja esiintyvistä artisteista tulee meidän facebook-sivuille.