Erään lukion rehtorilla oli tapana aloittaa juhlapuheet sanomalla, että elämässä on kolme tärkeää taitoa: luku-, tanssi- ja uimataito. Jos puhetta pidettiin Vanhojen tansseissa, rehtori korosti tanssitaitoa. Lakkiaisissa kärkeen nousi lukutaito. Sellaiseen tilaisuuteen, missä uimataitoa hehkutettiin, en onneksi koskaan osallistunut. Se ei olisi minun osaltani ollut kovinkaan suurta juhlaa. En ole kovinkaan kaksinen uimari.

Jos katsotaan virallista uimataidon määritelmää, voi nopeasti todeta, etten minä pääse edes lähelle. En vaikka laittaisin selkääni ne oranssit kellukkeet, joita lapsena käytettiin. Virallinen uimataidon määritelmä on nimittäin melkoisen vaativa. Ainakin, jos puhutaan ihmisestä, jolle uiminen tarkoittaa kahlaamista siihen syvyyteen, jossa vesi ei vielä ihan yllä kainaloihin, ja sitten parilla vedolla ja pitkällä liu’ulla takaisin rantaan.

Virallisen määritelmän mukaan uimataitoisen ihmisen pitäisi pystyä uimaan yhtäjaksoisesti 200 metrin matka, josta 50 metriä selällään. Ja tämä kaikki vieläpä niin, että ihmisparka on pudonnut ”uintisyvään” veteen. Minulle moinen olisi täysin mahdotonta. Ihan kuin, jos ajokortin saadakseen olisi pitänyt osata ajaa Haminasta Hankoon silmät kiinni ja puolet matkasta peruuttaen.

En ole puutteineni yksin. Ilmeisesti jopa joka kolmas suomalainen aikuinen ei osaa uida kunnolla. En ihmettele yhtään. Ei siksi, että vaatimukset olisi liian suuret, vaan siksi, että uimataidossa on jotain vähän yliluonnollista. Miten on muka mahdollista, että vain käsiä ja jalkoja heiluttelemalla saa monikymmenkiloisen ihmiskropan pysymään veden pinnalla? Kropan, josta puuttuvat räpylät, evät ja kidukset. Saati, että jotkut jopa pystyvät kellumaan! Se nyt on jo ihan taikatemppu. Jos se todella olisi kaikille mahdollista, niin miksei se Leonardo DiCapriokin voinut vain kellua, kun Titanic upposi?

Teoriaa näiden ilmiöiden taustalla ei selitetty uimakoulussa, jossa lapsena kävin. Sen sijaan opin, että veden pärskyttely toisten päälle on kamalaa ja että altaan pohjalle pudotetun renkaan saa nostettua sukeltamattakin, kun vain kävelee renkaan kohdalle ja nostaa sen varpailla ylös. Syvässä vedessä tämä ei tietysti toimi, mutta eihän sinne sitten kannata heittää mitään.

Uimaan en oppinut. Nyt aikuisena voisin opetellakin, koska väittävät sen olevan hyvä liikuntamuoto, mutta aikuisille ei uimakouluja tunnu olevan. Järjestäminen on kuulemma hankalaa, koska uimataidottomuus hävettää aikuisia. Se on surullista. Uimataitohan on kuitenkin vain yksi taito muiden joukossa. En osaa myöskään tanssia, golfata tai lentää lentokonetta, eikä nolostuta yhtään. Niin kauan kuin pysyn kaukana tanssilavoilta, golfkentiltä ja lentokoneen ohjaamosta, ei maineeni ole vaarassa.

Uimataidon kanssa voi toimia samalla tavalla. Jätetään veteen meneminen niille, jotka siellä pärjäävät. Me muut voimme istua laiturin nokkaan, upottaa varpaat veteen ja nautiskella maisemasta. Pysyy hiuksetkin kuivana.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.