Tänä keväänä kouluväki on kokenut lähi-, etä-, ja tynkäkoulua. Uskomatonta venymistä niin opettajilta, koululaisilta kuin koulun muiltakin työntekijöiltä oli järjestää äkkipäätä koko koulumaailma etäkouluksi ja vielä pari viikkoa  ennen odotettua kesälomaa takaisin lähikouluksi. Enemmänkin taisi olla kyse tynkäkoulusta kuin poliitikkojen tavoittelemasta lähikoulusta. Oppilaista 10-20 % jäi koteihin annettujen tehtävien varaan.

Mutta kouluväki selvisi urakasta, joka tuntui täysin kohtuuttomalta jo alkaessaan. Järjestelyjen ja koronajännityksen lisäksi oli haasteita erilaisten oppijoitten kanssa kuin myös monen opettajan omissa työtilanteissa.

Lopulta koitti kesäloma. Suvivirsikin soi sosiaalisesssa mediassa. Lehdistön yksittäisten uutisten mukaan koulujärjestelyt sujuivat olosuhteisiin nähden hyvin tai huonosti riippuen keneltä kysyttiin. Koululaisille koulujen avaaminen oli mieluisaa, varsinkin kavereitten näkeminen. Vielä on loppuraportti tekemättä.

Etäkoulu toi uuden tavan suorittaa oppivelvollisuutta. Moni oppilas onnistui etäkoulussa paremmin kuin lähikoulussa etupäässä työrauhan ja joustavuuden takia. Koulukiusaamisia ei ollut, kun uhrit ja kiusaajat eivät kohdanneet. Joillekuille omatoiminen oppiskelu oli liian raskasta ja työlästä, sillä kaikkien lukutaito ei ole oppimateriaalin vaatimusten mukaista normaalissakaan koulussa.

Nykyään painotetaan matematiikkaa, kieliä, digiä ja suorituksia. Jatkuvasti testataan tieto-osaamista, mutta taito-osaaminen jää toisarvoiseksi. Kuitenkin elävässä elämässä professoritkin tarvitsevat kodin, ruokaa ja palveluja, joita yleensä tuottavat ne koulussa vähämmän arvostusta ja huomiota saaneet osaajat.

Mieleeni muistuu yläkoulun poika, joka inhosi koulua ja varsinkin kielten tunteja. Hän yritti ja yritti, mutta ei vaan onnistunut. Sitten vastustuksista huolimatta koulu suostui vapauttamaan pojan kielten tunneilta, ja niitten sijaan poika sai mennä teknisiin töihin. Koulu alkoi vapautuspäivästä lähtien maistua. Kädentaidot johtivat mieluisaan ammattiin ja omanarvontuntoon, joka yleensä syrjäytyneeltä, masentuneelta ja häiriköltä puuttuu.

Aikoinaan opettajien koulutuspäivillä Terttu Arajärvi painotti, että koulun pitää olla lapsen maailma, jossa voi oppia pärjäämään. Kodin ongelmia ei reppuun pakata. Ne kannetaan muualle.

Toisin on käynyt. Yhä enemmän tarvitaan oppilashuoltoa, erityisopettajia ja kouluavustajia koulupäivän ja oppimisen sujumiseksi.

Vuosien varrella olen miettinyt, että peruskoulun tulisi olla elämäntaitojen laitos, josta valmistuu kaikenlaisia osaajia jatkamaan oppimista niin korkekouluissa kuin käytännönkin aloilla. Myös työntekemisen arvostusta pitäisi miettiä, sillä jokainen ammattitaitaja on voimavara yhteiskunnalle. Jos ei olisi roska-autoja, niin hankalaa olisi elämä. Jos ei olisi lääkäreitä ja sairaanhoitajia, niin huonosti kävisi, jos sairastuisi. Jos ei olisi opettajia ja koulua, niin avutonta olisi. Jos…

Koska ja kun valtiovalta suunnittelee lisävuotta oppivelvollisuuteen, parasta olisi, jos kouluväki oppilaat mukaan lukien saisivat edes puheenvuoron koululaitoksen kehittämisessä alkaen esikoulusta läpi koko peruskoulun. Ketkä muut ovat parempia asiantuntijoita kouluasioissa kuin opettajat, oppilaat ja koulun muu henkilökunta? Luulisi kevään todistavan, ettei pätevämpiä löydy.

Haasteista huolimatta aurinkoista kesää ja juhannusta!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.