On tullut aika, jossa jatkuvasti tapahtuu yllätyksiä. Se, mikä eilen oli totta ja sallittua, on tänään jo kiellettyä. Vaikka näkee omilla silmillään tai kokee ajatuksissaan jotain erilaista kuin on itse, niin ensimmäiseksi pitää funtsia, uskaltaako sitä edes sanoa ääneen, ettei vain rikkoisi lakia ja loukkaisi ketään.

Viimeinen oivallus on intersektionaalinen tasa-arvo, jota ryhdyin miettimään niin kuin olen miettinyt feminismiä ja muita ismejä samoin kuin vihapuhetta ja rasismia, Me Too -liikettä ja erilaisia käytösilmiöitä.

Katsoin netistä selityksen, mitä intersektionaalisuus tarkoittaa. Selvisi, että se on tapa kuvailla, miten yksilön asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen lisäksi muut erot, kuten yhteiskuntaluokka, alkuperä, seksuaalinen suuntautuneisuus ja ikä, siis leikkaava ero yksilöiden välillä.

Periaatteessa tietenkin on kysymys ihmisen arvottamisesta. En tiedä, miten on päädytty vahtimaan ja vaatimaan ymmärrystä ihmisenä olemiseen, vaikka vain osa ei tunnusta tasavertaista ihmisarvoa.

Näkyvä kiusaaminen oli 1960-luvulla lähes olematonta. Koulussa saattoi käydä niin, että romanilapsia syrjittiin. Ei oltu välitunnilla heidän kanssaan, koska kotona oli kielletty. Voi olla, että esiintyi kiusaamistakin, mutta siitä opettajat harvoin tiesivät. Ehkä ei ollut kiusattavaa, koska ei ollut trendejä eikä muoti-ilmiöitä eikä väkivalta- ja ilkeilyviihdemalleja eikä kahta samanlaista ihmistä. Yleensä etsittiin kivoja kavereita eikä seuraa ulkoisten ominaisuuksien takia.

Tasa-arvoajattelu niin kuin feminismikin alkoivat jo 1970-luvulla, samoin ilmainen peruskoulu, joka tähtäsi tasapäisyyteen ja tähtää yhä. Silloiset poliitikot saivat ajatuksen, että vain ympäristö ja yhteiskuntaluokka estävät koulumenestyksen. Ei otettu huomioon eikä oteta erilaisia luonteita ja tarpeita eikä geenejä eikä miltä tuntuu. Kaikille kaikkea samaa ja kaikki hyvin. Ei onnistunut, ja tulos on tämän päivän sekamelska, jota yritetään purkaa kaikenlaisilla säädöksilllä ja paikkauksilla.

Intersektionaalisuus liitettiin ensin feminismiin, koska alkuperäinen feminismi kosketti vain valkoihoisia. Nykyisin vaade sisältää myös sukupuolisen suuntautumisen. Homot, lesbot, transsukupuoliset ja biseksuaalit tuodaan näkyvästi esille ikään kuin opetettaisiin kansaa, että nämäkin ovat samanarvoisia kansalaisia. Tottakai ovat, ja mitä kenellekään kuuluu toisten tykkäämiset ja makuuhuonehommat. Sukupuolista suuntaustahan ei voi valita. Se on olemassa syntymähetkestä asti, minkä suurin osa kansasta ymmärtää ja hyväksyy.

Turvapaikanhakijat ja muut maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet oman myllerryksensä ihmisten ajatusmaailmassa. Siihenkin on valtiovalta puuttunut. Rotuja ei enää ole, vaan on yksi ja ainoa ihmislaji ja etnisiä taustoja. Jos erehtyy käyttämään jotain rotuilmaisua, niin on jo rangaistavaa vihapuhetta tai rasismia. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen perustuu samalla lailla ulkonäköön tai ulkoiseen käyttäytymiseen, mutta eipä laki suojaa uhria kiusaajilta.

Muistan eräästä lukemastani novellista kohdan, jossa rakastettu totesi, että rakastan sinua hyvin paljon. Kohde totesi, ettei oikea rakkaus tarvitse määriä eikä lisäsanoja, vaan riittää, että rakastan sinua.

Valtiovallalla on vielä pitkä tie ihmisyyden saralla, ja mutkikkaammaksi käy, jos koko ajan keksitään ismejä ja määritteitä ja vaaditaan ymmärrystä, jota omissa tunteissa ei ole.

Oma kieli, oma mieli, totesi jo Agricolakin. Se oma mieli on kaiken alku ja juuri.

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.