Kun minusta tulee lottomiljonääri, ostan helikopterin. Sellaisen pienen ja näppärän, jolla voin käydä ruokakaupassa ja äidin luona kylässä.

Ai miksi helikopteri? No siksi, että kukaan ei valita helikoptereista. Helikopterikuski ei kirvoita kiihkeitä somekeskusteluja, eikä heitä moitita tekstaripalstoilla tai solvata torikahviloissa. Heidän täytyy olla pidettyjä ja kunnollisia ihmisiä.

Helikopterikuski ei taatusti ohittele väärin. Hän ei roiku kenenkään takapuskurissa tai hidastele tientukkona edessä. Hän päästäisi taatusti jalankulkijat suojatien yli, käyttäisi oikein suuntavilkkua ja tunnistaisi tasa-arvoiset risteykset. Ja milloin viimeksi näit uutisen, jossa kolarin osapuolena olisi ollut helikopteri? Tai jossa joku olisi ajanut helikopteria ilman ajolupaa, varastetuilla kilvillä ja humalapäissään? Niinpä! Eikö vain alakin kuulostaa siltä, että holtittomaan henkilöautoiluun verrattuna helikopteri on ylivoimainen vaihtoehto?

Se päihittää heittämällä myös uunot polkupyöräilijät. Kaikkihan tietävät, että ne itsekkäät fillaristit ovat aina väärässä paikassa. Kiusaavat viattomia jalankulkijoita tai häiritsevät poloisia autoilijoita, kun eivät tiedä oikeaa paikkaansa. Pyörähirmujen pitäisi ymmärtää, että edes kevyen liikenteen väylällä ei saa ajaa silloin, kun se jonkun jalankulkijan mielestä on sittenkin jalkakäytävä. Autotielle voi mennä, kunhan varmistaa ensin huolella, ettei kenellekään autoilijalle tule siitä paha mieli.

Ei ole kuulkaa helikopterikuskilla mitään tällaisia vaikeuksia. Hän tunnistaa kaikki eri väylätyypit. Hän ei koskaan jättäisi rimpauttamatta soittokelloa ennen kuin ohittaa Mairen ja 60-metrisen fleksihihnan päässä laukkaavan Timo-nimisen rottweilerin. Helikopterikuski ei koskaan unohtaisi kypärää tai punaista takavaloa.

Helikopteri on järisyttävän hyvä vaihtoehto ihan perinteiselle kävelyllekin. Voihan jalankulkijat, nuo katujen arvaamattomat askeltajat! Ikinä ei voi tietää, millä jalalla ne on heränneet. Kävelläänkö tänään tien oikeaa vai vasenta laitaa vai kenties keskellä? Ja kun pitää ylittää tie, niin suojatietähän ei käytetä, vaan mielellään mennään jostain ihan muualta, hitaasti laahustaen ja autoilijoita mulkoillen. Eipä poukkoile helikopterit samalla tavalla. Ja syksyn pimeinä iltoina helikopterikuski ei koskaan lähde liikenteeseen ilman heijastimia.

Voi kunpa kaikki sujuisi yhtä sutjakasti kuin helikopterin ajo!

Muutama viikko sitten voitin lotossa jo viisi euroa, joten helikopterirahojen kertyminen on enää vain ajan kysymys. Sitä ennen toivoisin tietenkin sitä samaa, mitä kaikki muutkin: että kaikki toimisivat liikenteessä juuri niin kuin minä haluan. Toinen vaihtoehto on, että opettelisimme liikkumaan muut huomioiden ja muita ymmärtäen. Ja antaisimme anteeksi pienet virheet, koska itsekään emme ole täydellisiä. Mutta se nyt voi olla jo ihan liian vaikea juttu.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.