Kasvosuojus eli maski tekee vahvaa tuloaan myös Suomeen. Muualla maailmassa maski on ollut arkea etenkin suurten kaupunkien saasteisissa ilmastoissa, mutta meillä maskit ovat nousseet esiin vasta koronan torjumisoperaation mukana.

Meillä maskisuositukset rajoittuvat lähinnä joukkoliikenteeseen, joissa turvavälien noudattaminen on käytännössä mahdotonta.

Maskisuositukset eivät ainakaan ole yltäneet yökerhoihin eikä nuorison bilebaareihin. Viruslinko tekee pahimmillaan yön tunteina pahaa jälkeä kovalla prosentilla, mutta kukapa yökerhoon maskissa lähtisi! Käyttösuositus koskee meillä myös matkailua, kun siirrytään lentokentältä kotikaranteeniin.

Maskin saatavuuskin on helpottunut. Niitä on kohtuuhintaan marketeissa, kauneudenhoitolaitoksissa sekä joillakin ompelijoilla, jotka niitä kätevästi kankaisina itse valmistavat.

Kymenlaaksossa vähävaraisten asukkaiden kasvomaskijakelu hoidetaan sosiaalitoimistoista. Haminassa jakelu on kuitenkin haastavaa, kun sosiaalitoimisto sijaitsee 4 km:n etäisyydellä keskikaupungista sataman porttirakennus Kuorsalossa.

Maski ei sosiaalipalveluissa maksa vähävaraiselle hakijalle mitään, mutta autottoman vähävaraisen taksikyyti toimistoon maksaa jo tuplasti enemmän, kuin marketista rahalla ostettu maskipaketti.

Maskien maksuttomuus (ja sosiaalitoimiston sijainti) joutuvat merkilliseen valoon väkisinkin. Kaupungin tai tässä tapauksessa Kymsoten tulisi pikimmiten avata keskikaupungilla palvelupiste kasvomaksien tarvitsijoille.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja