Veera Toikan keskittynyttä syöttötyöskentelyä saa seurata taas ensi kaudella.

HP:n naisten kausi päättyi viikko sitten 2–1 voittoon ykköspesiksen suosikista Pöytyästä ja kentän kuningatar oli Veera Toikka, joka rampautti korkeilla tolpillaan ja taktisilla oivalluksillaan vieraitten pelin.

Veera sanoo tutkineensa tarkasti lukkarin työskentelyä. Tutkimisen hän aloitti jo kaudella 2017 pelatessaan 16-vuotiaana lukkarina HP:n maakuntasarjajoukkueessa.

– Peli oli alasarjassa rennompaa ja lukkarilla oli enemmän vapauksia juonimiseen ja vastustajan huiputtamiseen.

– Lukkaripelaamiseen olen saanut eniten ohjeita ja tukea joensuulaiselta entiseltä pääsarjalukkarilta Juhani Lehtimäeltä, joka on perhetuttumme. Vinkkejä tulee aina tavatessamme. Seuraan kyllä aina tarkasti huippulukkareitten työskentelyä myös TV-ruudulta, kertoo Veera.

Apuja lukkaripeliinsä Veera arvelee saaneensa myös kouluvuosiensa teatteriharrastuksesta käytyään useita vuosia näyttämötaiteen peruskursseja.

– Ne kurssit opettivat keskittymään ilmeettömänä omaan rooliin ja tekemiseen. Lukkari on aina vahvoilla, kun vastustaja ei voi lukea hänen ajatuksiaan ilmeistä.

Toistoja, toistoja ja toistoja. Veera sanoo, että itse syöttötyöskentelyn oppii vain harjoittelemalla.

– Ei puhuta tuhansista toistoista per kesä, vaan toistoja on kymmeniä tuhansia. Syötön liikeradan on oltava niin automaattinen, että lukkarilla riittää aikaa myös vastustajan ulkokentän, lyöjän ja myös pelinjohtajan tarkkailuun. Kun tolppasyötöt alkavat onnistua silmät suljettuina, lukkari on osaamisen alkuaskelmilla.

– Katsojia usein häiritsevällä lukkarin heittelyllä pesille on tarkoituksena estää liiat kärkkymiset mutta heittelyn aikana voi selvitä myös pelinjohtajan merkit, joita hän antaa sisäpelissä joukkueen pelaajille. Ykkös­pesiksessä vastustajat olivat kaikille HP:n pelaajille outoja, mutta toisella jaksolla saattoi jo arvata, mitä kukin pelaaja yrittää.

Syöttötilanteessa näyttää siltä, että Veera sulkee kaiken ulkopuolisen sivuun keskittyen vain lukkarointiin. Syötön alkuasento muistuttaa eräänlaista rukousasentoa.

– Jos ajatus herpaantuu, tulee helposti vahinkovääriä. Pahin vastus lukkarille tulee vastustajan kaaripelaajilta, jotka yrittävät jutuillaan luoda painetta lukkariin. Ne jutut on vain suljettava korvilta, ihon alle kaarta ei saa päästää.

18-vuotias lukkari­lupaus keskittyy nyt opiskeluun, syksyn ylioppilaskirjoitukset hän aloittaa terveystiedon ja englannin kokeilla.

– Keväällä ovat sitten vuorossa matematiikka, äidinkieli, ruotsi ja fysiikka. Naisten superpesikseen joskus, opiskelussa on vetoa median ja viestinnän suuntaan.

  • Slider image

Nimi Toikka tulee säilymään vielä pitkään pesiskartalla. Veeran 14-vuotias pikkuveli on myös lahjakas pelaaja. Molemmat ovat perinet pesisgeeninsä isältään Vesalta eli Vesseli Toikalta.

  • Slider image