Vehkalahden koulun ysiluokan valinnaisen kotitalouden opiskelijat Hillamaaria, Helmi ja Siiri pähkäilivät, mitä syntyisi kanttarelleista, kaalista, avomaakurkusta ja monivärisistä porkkanoista.

– Hävikkiä pitää pystyä vähentämään! Kouluruokailussakin on selvä ja yksinkertainen ohje, että ota ruokaa vain sen verran, mitä jaksat syödä, sanoi Vehkalahden koulun kotitalouden opettaja Ira Taskinen.

Taskinen arvioi, että kaikki lähtee tässäkin lopulta kotikasvatuksesta:

– Mitä enemmän kotonakin pystytään jämäruokapäivää hyödyntämään, sitä vähemmän on poisheitettävää.

Vehkalahden koulun kotitalousryhmät osallistuivat nyt jo toista vuotta Hävikkiviikolla toteuttavaan Hävikki-battleen. Hävikkituotteista jokainen ryhmä suunnitteli joukkueina uusia tuotteita. Samalla myös tunneilla käsiteltään teoriassa sitä, miten jokainen voi itse omaa ruokahävikkiään vähentää. Koulu haastoi Instagram- ja Facebook-tilien kautta myös perheitä mukaan hävikin vähentämiseen.

– Mitä voidaan saada kuivasta leivästä? Oppilasryhmä tarttui ideaan ja pian olimme paistamassa ja syömässä herkullisia köyhiä ritareita! Vanhat hyvät jutut toimivat opetuskeittiössäkin erinomaisesti.

Opettaja Ira Taskisen mielestä tämä on juuri sellaista kotitaloutta, joka hyödyttää jokaista nuortamme ja sitä kautta kaikkia perheitä.

– Ruoka on liian tärkeää hukattavaksi. Hävikkiviikolla halusin erityisesti nostaa esille ruoan arvostusta ja sitä, että pienillä arjen teoilla on merkittävä vaikutus kodin ruokabudjettiinkin. Hävitetään yhdessä hävikki, kotitalousopettaja Ira Taskinen kehottaa.

Yhteistyökumppaniksi löydetty K-market Haminan kauppias Sari Savinen läksi innokkaana mukaan kasaten ryhmille erityiset hävikkikassit, joista sitten haastetta ryhdyttiin purkamaan.

– Nuoret tekivät jälleen toimittamistamme ruuista upeita annoksia. On hienoa olla mukana ruokahävikkiä vähentävässä toiminnassa myös tätä kautta, totesi kauppias Sari Savinen.

K-Market Hamina on myös mukana valtakunnallisessa ResQ Club -palvelussa, josta voi ostaa hävikkiruokaa edulliseen hintaan. Sovellus on ladattavissa puhelimen sovelluskaupasta.

Vehkalahden koulun osallistuminen Ruokahävikki-battleen on osoitus koulun opettajien aktiivisesta toiminnasta ja kaupungin yrittäjäyhteistyöstä. Nämä arjen teot sopivat myös erinomaisesti osaksi kaupungin Ekologinen Hamina -ohjelman toteutusta.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Köyhät ritarit syntyivät kuivan leivän pohjalle.

Jämistä tehty annos on myös herkullisen näköinen!

Kauppias iski pöytään repullisen tuotteita, joiden parasta ennen –päivä oli jo paukkunut tai vähintäänkin paukkumassa.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image