HP taisi ottaa ratkaisevan yliotteen vastustajastaan jo neljännessä pelissä Haminassa, kun Juha Toikka (keskellä) ratkaisi kamppailun läpilyönnillään. (Kuva: Ella Taponen)

Edellisen kerran HP pelasi superpesiksessä kaudella 2018.

Oulu voitti niukasti ensimmäisen jakson 2–1, HP vei toisen jakson lukemin 0–1. Kotiutuslyöntikilpailu oli edessä, kun joukkueet eivät saaneet paremmuuttaan selville juoksuttomaksi jääneessä supervuoroparissakaan.

HP aloitti kotiutuslyönnit. Otso Mäkelä kotiutti pikkuveljensä Joonan ja Juha Leskinen täräytti kotiin Nino Muuruvirran. Muut kolme HP:n paria epäonnistuivat: Juha Toikka/Henri Heikkilä, Ville Veittikoski/Roni Wahl ja Matias Hangasmaa/Tuisku Tuovinen.

Oulu pääsi sitten yrittämään kotiutuksia, mutta edessä olikin ohittamaton HP:n ulkokenttä. Oululaiset epäonnistuivat kaikissa viidessä kotiutusyrityksessään ja ottelu oli ratkennut.

Pelin ratkaisu löytyi jälleen ulkopelistä:

– Kun pystyimme pitämään supervuoron nollilla, sanoin äijille, että mehän voitamme tämän pelin, me hiljennämme tuon mölisevän katsomon! Koko jengillä oli huippuhyvä fiilis eikä henkinen kanttimme ja usko omaan tekemiseen horjunut koko aikana, sanoi pelinjohtaja Juho Kaikko.

– Kun saimme kotareihimme heti kaksi onnistumista osin Oulun ulkokentän haparoinnilla, Oululla oli lopulta liian iso vuori kiivettävänä omalla sisävuorollaan.

Kaikko oli pelinjohtajana myös vuosi sitten, mutta täksi vuodeksi joukkue uusiutui monilta osiltaan.

– Pelimme kivijalkana oli loistava kopparipari Nino Muuruvirta – Roni Wahl, joka oli kaiken lisäksi suuressa roolissa myös sisäpelissä. Joukkueessa ei vain ollut nyt yhtäkään heikkoa lenkkiä, se selvisi vähitellen kauden aikana, kehut ansaitsee ihan joka äijä tästä porukasta.

– Etukentän maestromme Lauri Aitala pelasi kaksi viimeistä peliämme revähtänyt selkä puudutettuna ja pelasi hyvin. Hän on ollut iso osa joukkuettamme koko kauden myös henkisesti.

Sitoutunut joukkue saavutti tavoitteensa

Haminan Palloilijat pelaa ensi kaudella superpesiksessä. Joukkueen nousu korkeimmalle sarjatasolle varmistui viikonloppuna, kun HP voitti ensin ykköspesiksen finaalissa Oulun Lipon 2–0 kotoisella Vallikentällä ja haki sitten sunnuntaina vierasvoiton Oulusta, jossa peli päättyi lukemiin 1–2 (2–1, 0–1, 0–0, 0–2).

Oulussa peliä seurannut HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi luonnehti pelin jälkeen fiiliksiään huikeiksi.

– Onhan meillä täällä riemu pinnassa mutta toisaalta menestys vetää hiljaiseksi. Meidän on vastattava superpesiksen kutsuun ja oltava valmiina keväällä sarjojen alkaessa, sanoi Hovi.

Ykköspesiksen finaalisarjaa Hovi luonnehti tasokkaaksi sekä erittäin tasaiseksi.

– Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus voittoon, jo etukäteen näytti aika selvältä, että ratkaisu on haettava viidennestä pelistä.

Hovi osoitti kiitoksen sanat pelaajille ja pelinjohdolle:

– Seura loi joukkueen menestymiselle puitteet, mutta vasta pelaajien täydellinen sitoutuminen tavoitteen saavuttamiseksi ratkaisi.

Nyt toiminnanjohtaja Hovilla on edessä sopimusneuvottelut iskukykyisen joukkueen saamiseksi ensi kaudella oranssipaitaan.

– Vasta nyt tiedämme sarjatasomme ja voimme ryhtyä lopullisiin neuvotteluihin. Kuuden pelaajan sopimukset meillä on valmiina, mutta se on vasta alku joukkueelle.

– Takamatkalta me lähdemme neuvonpitoihin joukkuetta kokoamaan. Muutamaa huippuseuraa lukuunottamatta muut superin seurat ovat voineet koota joukkueitaan jo muutaman viikon.

Sarjanousun myötä esiin nousee jälleen hanke katetun katsomon saamiseksi Vallikentälle. Katettu katsomo on superpesiksen normeissa olosuhdekysymys, jota superissa pelaavilta joukkueilta edellytetään.

– Katsomoasia tulee nyt uudelleenarvioitavaksi. Se on Haminan kaupungille myös rahakysymys, sanoo toiminnanjohtaja Hovi. n

Ykköspesiksen finaalit

17.9.: Oulu – HP 1–0 (1–1, 5–3)

HP:n tehot: Otso Mäkelä 2/0/4, Juha Leskinen 2/0/2, Joona Mäkelä 0/2/4, Roni Wahl 0/1/5, Tuisku Tuovinen 0/1/4, Henri Heikkilä 0/0/5, Juha Toikka 0/0/4, Lauri Aitala 0/0/2, Nino Muuruvirta 0/0/2, Matias Hangasmaa 0/0/1.

I palk. Roni Wahl, II palk. Juha Toikka.

19.9.: HP – Oulu 2–0 (6–0, 3–1)

HP:n tehot: Juha Toikka 1+2/2/8, Otso Mäkelä 2/1/3, Nino Muuruvirta 1/0/4, Ville Veittikoski 1/0/3, Juha Leskinen 1/0/1, Roni Wahl 0/3/5, Henri Heikkilä 0/3/4, Joona Mäkelä 0/0/6, Tuisku Tuovinen 0/0/2.

I palk. Juha Toikka, II palk. Joona Mäkelä.

20.9.: Oulu – HP 1–2 (2–1, 0–1, 0–0, 0–2)

HP:n tehot: Matias Hangasmaa 1/0/2, Juha Leskinen 1/0/2, Henri Heikkilä 0/1/6, Juha Toikka 0/1/3, Roni Wahl  0/0/7, Joona Mäkelä 0/0/4, Otso Mäkelä 0/0/3, Tuisku Tuovinen 0/0/2, Nino Muuruvirta 0/0/2, Ville Veittikoski 0/0/2.

I palk. Roni Wahl, II palk. Henri Heikkilä.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

HP:n koppari Roni Wahl pelasi loistokkaat pudotuspelit Oulua vastaan. Kahdessa pelissä hänet palkittiin HP:n parhaana. (Kuva: Ella Taponen)

Väsynyt mutta onnellinen HP kuvattuna viimeisen finaalipelin jälkeen Oulun pesisstadionilla. (Kuva: Veli-Matti Hyönä)

Marko Hovilla on edessään kiireinen syksy, kun koottavana on sekä HP:n miesten ja naisten ensi kauden joukkueet.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image