Kun Kymenlaakson osuuspankit yhdistyivät, Miehikkälän Osuuspankki jättäytyi sivuun yhdistysmiskuvioista. Pankin omistajat päättivät jatkaa itsenäisinä kuuluen silti edelleen OP-ryhmään.

Toimitusjohtaja Teemu Tuukkanen sanoo, että pankin resurssit on valjastettu asiakkaitten henkilökohtaiseen palveluun:

– Vahvuutemme on asiakkaiden palvelemisessa kasvokkain. Toimihenkilömme ovat tavoitettavissa aina henkilökohtaisista puhelinnumeroista ja jolleivat ole, he ottavat pikimmin yhteyttä soittajaan, sanoo Miehikkälän Osuuspankin toimitusjohtajana syyskuusta 2019 alkaen työskennellyt Tuukkanen.

Miehikkälän Osuuspankin juuret ovat vahvasti kotiseudun mullassa. Pankki täyttää kahden vuoden kuluttua 100 vuotta. Tänä päivänä pankilla on selkeästi aikaisempaa suurempi paikallinen merkitys, kun Miehikkälässä eikä Virolahdella ole enää muita pankkeja. Miehikkälästä löytyy aito alueellinen vaihtoehto, mikäli asiakas haluaa asioida paikallisesti.

Toimitusjohtaja Teemu Tuukkanen ja asiakkuuspäällikkö Katja Ylä-Kotola johtavat Miehikkälän Osuuspankin palvelutiimiä.

Onko pienellä pankilla resursseja nykyaikaiseen pankkipalveluun koko laajalla rintamalla?

– Pieneksi pankiksi olemme hyvin vakavarainen ja täytämme kirkkaasti kaikki sääntelyvaatimukset. Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ison pankkiryhmän palvelut ja nopeat päätökset pankkiasiointeihin, sanoo Tuukkanen.

Asiakkuuspäällikkö Katja Ylä-Kotola sanoo, että pienuus on pankkipalvelussa myös vahvuus.

– Jollemme tapaa asiakasta kasvotusten, kaikki nykyaikaiset etäyhteydet ovat käytössämme. Palvelemme konttorissamme luonnollisesti myös muiden Osuuspankkien asiakkaita, sanoo Ylä-Kotola.

Miehikkälän Osuuspankissa omistaja-asiakkaita on yli puolet asiakaskannasta ja he valitsevat pankille hallintoelimet. Pankissa on omistaja-asiakkaita selvästi enemmän kuin Miehikkälässä on asukkaita.

– Monien paikkakunnalta poismuuttaneiden asiakkuus jatkuu vanhalta pohjalta, mutta meille tulee koko ajan uusia asiakkaita myös naapurikunnista koko Kymenlaakson alueelta. Hyvä kello kuuluu pitkälle, kiteyttää Tuukkanen.

– Omistajuus on asiakkaille kiistatta myös vahvuus. Hyötyä kertyy asiakaseduissa ja palvelumaksuissa.

Koronapandemiaan on varauduttu myös Miehikkälän Osuuspankissa.

– Pandemian ensimmäisen aallon myötä otimme käyttöön hieman lyhyemmät kassapalveluajat, näin voimme tarjota enemmän tapaamisaikoja muihin pankkiasioihin.

– Tällä hetkellä kassapalvelumme ovat tarjolla maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–12. Muina arkipäivinä palvelut pelaavat ajanvarauksella klo 15.30 saakka, keskiviikkoisin klo 16.30 saakka, avasi asiakkuuspäällikkö Ylä-Kotola.

– Palvelumme joustavat moneen suuntaan. Jos tapaaminen sopii asiakkaalle vaikka jo klo 8, se toimii. Samalla tavalla meiltä saa myös ilta-aikoja. Me olemme asiakkaita varten ja tunnistamme myös yrittäjyyteen liittyvät erityisvaati­mukset, sanoo Teemu Tuukkanen.

Teemu Tuukkanen
Toimitusjohtaja

Katja Ylä-Kotola
Asiakkuuspäällikkö

Auli Kimmo
Asiakkuusneuvoja

Tarja Näppi
Asiakkuusneuvoja

Riina Salopaasi
Asiakkuusneuvoja