Osastonylilääkäri Ari Rinne on todennäköisesti ensimmäinen haminalainen koronarokotettu.

Kymenlaakson keskussairaalan haminalainen osastonylilääkäri Ari Rinne sai koronarokotteen ensimmäisten joukossa Kymenlaaksossa. Hoitohenkilöstön rokotukset ovat alkaneet toissa viikolla, ja ensi viikon lopulla on tarkoitus aloittaa väestörokotukset vanhusten palveluyksiköistä.

– Koronarokotus oli samanlainen kuin mikä tahansa rokotus, Rinne kertoo.

– Mitään sivuvaikutuksia ei itselleni tullut. Joillekin voi tulla pieniä, ohimeneviä oireita, kuten pistoskohdan turvotusta tai pientä kuumeilua. Vakavat sivuvaikutukset ovat erittäin harvinaisia.

Ari Rinne muistuttaa rokotuksen merkityksestä:

– Jos riittävän suuri määrä ihmisiä ottaa rokotteen, syntyy laumasuoja, eikä virus pääse leviämään.

Rokotusten ansiosta meillä on kehittynyt hyvä laumasuoja esim. sikotaudille, tuhka- ja vihurirokolle ja poliolle. Antiikin ajoista tunnettu, tuhoisa isorokko on rokotuksilla onnistuttu hävittämään luonnosta kokonaan.

– Rokottaminen on menetelmänä tullut tunnetuksi jo 1700-luvulla, mielestäni sitä ei pidä pelätä.

Kymenlaaksossa koronatilanne on Rinteen mukaan ollut hallinnassa. Pahoja tautiryppäitä ei ole tullut, rajoituksia ja suojautumisohjeita on noudatettu hyvin.

– Esimerkiksi kaupoissa huomaa, että ihmiset ottavat suositukset tosissaan, maskit ovat käytössä ja  käsihygieniaa noudatetaan.

Suojautumisen vaikutus on näkynyt muussakin terveydenhuollossa.

– Normaaleja influenssia ei ole ollut samassa mitassa kuin tavallisesti, eikä liioin infektioista aiheutuvia perussairauksien pahenemisia.

Potilaat oikeaan paikkaan

Ari Rinne on sisätautien erikoislääkäri. Hän toimii keskussairaalassa kahden osaston ylilääkärinä.

– Pidän sairaalatyöstä. Sairaalahoitoa vaativat tapaukset ovat yleensä haastavia, lääkäreiden on tehtävä usein isoja päätöksiä ja osaaminen on todella laitettava likoon.

Työnantajana kuntayhtymä on mukava ja työyhteisön henki osastoilla hyvä.

– Alueena Kymenlaakso on laaja, varsinkin kun keskussairaala on alueen toisella reunalla. Ymmärrän hyvin, jos kouvolalaiset erikoissairaanhoitoa tarvitsevat kokevat matkan pitkänä.

Haminalaisena hänellä on selvä näkemys kaupungin terveyskeskuksen tilanteeseen. Kymsote lakkautti Haminasta ilta- ja viikonloppupäivystyksen väliaikaisesti, ja henkilöstö siirrettiin sairaalaan.

– Erityisesti lapset ja vanhukset tarvitsevat usein päivystysapua. Nyt iltaisin tai viikonloppuisin Haminasta ja muualta kaakonkulmilta apua tarvitsevat joutuvat menemään Kotkaan.

Järjestelyt ovat johtaneet myös siihen, ettei sairaalapotilaita aina voida siirtää jatkohoitopaikkaan suunnitellusti.

– Kun lääkäri ei ole helposti tavoitettavissa, pitävät lääkärin seurantaa tai nopeaa tavoitettavuutta vaativat sairaudet potilaan sairaalan vuodeosastolla kauemmin, kuin muuten olisi tarpeen. Silläkin on hintansa. Oikeat potilaat oikeassa paikassa olisi kaikkein tehokkainta.