Viime helmikuun tunnelmia Haminan lukion wanhojentansseista: Elli Harju kavaljeerinaan Joona Määttä tanssin lumoissa. Suosionosoituksia antavat vasemmalla Viivi Vari, Emma Rongas ja Maria Kaikkonen sekä oikealla Roni Yildirim ja Henna Paappanen.

Koronapandemia on sekoittanut koulujen tämänkin kevätkauden. Etäopiskelu on kaukana perinteisestä lähiopiskelusta ja etäopintojen edistymistä ei voi verrata lähiopiskelun tuloksiin.

Haminassa opiskelu lukiossa pysyy etäopiskeluna ainakin 28.2. saakka.

– Vain kevään abiturienteilla on tietyin rajoituksin oikeus saada myös lähiopetusta ylioppilaskirjoituksiin valmistavissa jutuissa. Tämä on haastava tilanne ihan kaikille lukiolaisille, sanoo Haminan lukion rehtori Jouni Hyyrynen.

Koronan tuomat opiskelupaineet kohdistuvat myös lukion 1. ja 2. luokkien oppilaisiin. Abit kohtaavat suurimmat haasteensa lukion viimeisessä jaksolla, muilla ikäluokilla on erilaiset haasteensa.

Korona sorkkii myös lukion perinteisiä riehakkaita tapahtumia. Wanhojentanssit siirtyvät toukokuun lopulle. Penkinpainajaisten järjestämistä tavalla tai toisella lukiossa pohditaan edelleen.

Wanhojentanssit on lukion ohjelmassa oma kurssinsa, joka päättyy perinteisiin tanssiesityksiin.

– Etäopintojen aikana tanssien yhteisharjoittelu on täysin mahdotonta. Tämän hetken tieto on, että wanhojentansseja pyrittäisiin esittämään perjantaina 14. toukokuu. Näytöksen järjestämistä perustellaan sillä, että tanssit kuuluvat liikunta 4:n kurssiin,  painottaa rehtori.

– Tänäkin keväänä nuoriltamme vaaditaan epävarmuuden sietämistä, sillä wanhojentansseihinkin on latautunut perinteisesti valtavasti odotuksia.

Penkinpainajaiset perinteisessä muodossaan on jo peruutettu monissa kaupungeissa, sillä niiden sovittaminen ylioppilaskirjoitusten aikatauluihin on todettu mahdottomaksi. Penkinpainajaisten ajankohta on sijoittunut ylioppilaskirjoitusten kuuntelujen jälkeiseen torstaihin ja seuraava päivä on mennyt wanhojentansseille.

– Nyt ovat kuuntelut poistuneet tutkinnosta emmekä pysty koronan rajoitusten puitteissa järjestämään penkkareita 11.2., joka on ollut uusi päivä.

– Nyt tiedustelemme omilta abeiltamme, onko heillä houkutusta penkkareitten järjestämiseen  toukokuun lopulla. Löytyykö heiltä intoa ottaa koppi ideasta ajankohtana, jolloin ylioppilaskirjoitukset ovat jo takana ja päällimmäisinä ajatuksina ovat valmistautumisen pääsykokeisiin jatko-opintoja varten, sanoo rehtori.

Lukiolaisnuorille wanhojentanssit on odotettu, kiivaan opiskelun katkaiseva perinne. Jokainen suhtautuu tapahtumaan tavallaan. Viime vuoden tansseissa oppilaskunnan puheenjohtajana asioita organisoinut Elli Harju eli tapahtuman joka solullaan.

– Hieno tapahtuma, iso juttu se oli meille kaikille, innolla olin mukana tekemässä tapahtumaa, kommentoi.

– Olen sosiaalinen tyyppi ja innostuin ehkä senkin vuoksi eniten. Toivon oikeasti, että tämän vuoden kakkosille suodaan samamahdollisuus kokea tanssit.

Koronan vuoksi tansseja ei ehkä perinteisessä muodossa neljän esityksen tapahtumana järjestetä. Se on suuri pettymys nuorille mutta myös heidän omaisilleen, jotka ovat täyttäneet tanssisalin katsomot esityksissä.

  • Slider image

Wanhojentanssit ovat lukion 2. luokan oppilaille perinne, jota korona kurittaa tänä keväänä.

  • Slider image