Joko sinä poistit kännykästäsi WhatsAppin? En minäkään. Monien mielestä tuota viestisovellusta ei enää pitäisi käyttää. Se nimittäin ilmoitti muutoksesta käyttäjäehtoihinsa muutama viikko sitten, mikä sai käyttäjät hermostumaan. Kiukku ja epäluulo alkoivat levitä, ja yhtäkkiä joukkohysteria oli valmis. Siinä vaiheessa minä ryhdyin epäluuloiseksi. En sovellusta vaan kohua kohtaan.

En oikein pidä asioista, joista yhtäkkiä touhotetaan suurella porukalla, suureen ääneen. Siinä on jotain hirveän epäilyttävää. Mieluummin odotan, että hössötys tasaantuu, ja harkitsen sitten asiaa. Liityin Facebookiin vasta, kun muut jo olivat siellä. Luin Harry Potterit silloin, kun kukaan ei enää puhunut niistä. Ostin tennarit, kun trenditietoiset olivat alkaneet käyttää jotain muuta.

Enkä aio poistaa WhatsAppia ennen kuin kohu laantuu. En ehkä vielä sittenkään.

Koko kohussa oli jotain hassua. Olikohan kukaan edes lukenut niitä ehtoja, joista suututtiin? Vähän niin kuin kodinkoneiden käyttöohjeet: ei niitäkään kukaan lue ennen kuin on kokeiltu riittävän monta kertaa itse. Minäkin luin vain pari uutista, jotka käsittelivät viestipalvelun uusia sääntöjä. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, niin luin otsikon ja pari ekaa kappaletta.

Sen verran ymmärsin, että väki ärsyyntyi käyttäjien tietojen luovuttamisesta Facebookille, mainostamista varten. Tosin niissä uutisissa, joita silmäilin, sanottiin että tuo ei koske Eurooppaa ja muuallakin vain yrityksille tarkoitettua business-versiota. Silti moni hermostui. Ehkä kyse oli periaatteesta: kenenkään tietoja ei pitäisi myydä, vaikkei se meitä koskekaan. Hyvä periaate, mutta ajatteliko joku, ettei kaikkea meistä kerättyä tietoa muka jo käytettäisi jossain?

Minulla on älypuhelin, tili useammassa somekanavassa, Googlen sähköposti ja iso liuta erilaisia bonus- ja kanta-asiakaskortteja. Jossain joku taatusti tietää, että kävin tänään lounastauolla salaa kaupassa ostamassa iltapäiväkahville pullaa ja söin ne kaikki itse. Jonkun täytyy tietää, että viimeksi siivotessani piilotin hätäpäissäni keräyskartongit parvekkeelle ja unohdin ne sinne.

Mutta kuulkaa, ei ne mitään tiedä. Olen aika pettynyt siihen, miten vähän esimerkiksi Facebook minua tuntee. Kaikkien näiden vuosien jälkeen! Olen ollut parisuhteessa jo kuusi vuotta, mutta silti naamakirja ehdottaa minulle jatkuvasti deittisovelluksen käyttöä. Se kannustaa minua myös hankkimaan kotipihalleni valvontakamerajärjestelmän – olen asunut kerrostalossa vuodesta 2007. Tänään minulle ehdotettiin Veikkauksen apua pelaamisen hallintaan. No jaa, kahden viikon välein tietysti lunastan kaveriporukan kimppaloton.

Joku voisi kertoa, mitkä ehdot minun pitää hyväksyä, että saisin nähtäväkseni minulle oikeasti hyödyllisiä mainoksia. Täällä olisi klikkauksen päässä henkilö, jolla on niskat jumissa, auton jarrulevyt ruosteessa ja hirveä hinku saada oma talo. Odottelen yhteydenottojanne.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.