Yllätysten iltamat 2017. (Kuva: Camilla Grönlund)

Kaakon Kamarimusiikki soi Virolahdella 7.–9. heinäkuuta uudelleenmuokatulla ohjelmalla. Luvassa on kolmipäiväiseksi tiivistetty festivaali ja kaikkiaan kahdeksan konsertin sarja, joka toteutetaan Harjun Hovin puistossa. Harjun historiallisen miljöön keskelle rakentuu festivaalilava ja -katsomo, joten esiintyjät ja yleisö pääsevät kokemaan oikeaa ja aitoa kesäfestaritunnelmaa taivasalla.

– Kevään mittaan alkoi koronaennusteiden mukaan näyttää mahdottomalta, että pystyisimme toteuttamaan aiemmin keväällä julkaistun ohjelman kokonaisuudessaan. Erilaisten vaihtoehtojen joukosta päädyttiin tähän turvallisimpaan eli ulkoilmatapahtumaan, jossa tapahtumapaikkoja on meille poikkeuksellisesti vain yksi – aina vetovoimainen Harjun Hovi, kertailevat kevään vaiheita taiteellinen johtaja Jukka Merjanen ja toiminnanjohtaja Antti Niemi.

Kaakon Kamarimusiikin hallitus seurasi jännityksellä ja valmiudessa tilannetta koko kevään ajan.

– Festivaalin peruuttaminen oli jo todella lähellä, mutta tällä uudella ulkoilmasuunnitelmalla rohkaistuimme sittenkin yrittämään ja teimme päätöksen torstaina 3.6. Seuraavana päivänä tulikin tieto kokoontumisrajoituksen poistumisesta, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Risto Kouki.

– Kaakon Kamarimusiiki on merkittävä tapahtuma Virolahdelle. Sen jääminen jo toistamiseen pois kesän ohjelmasta olisi ollut suuri menetys. Sekä taiteilijoilla että järjestäjillä on nyt intoa ja hyvä tekemisen meininki. Toivottavasti yleisökin kokee samoin ja saapuu paikalle runsaslukuisesti.

Kahdeksan konsertin sarjassa ovat mukana aiemman ohjelman keskeisimmät elementit, mutta uudelleenjärjesteltynä kolmen päivän tiiviiksi paketiksi. Pois ovat jääneet kokonaan mestarikurssit, Suomen Kansallisbaletin tanssijoiden esitykset sekä Klami-juhlakonsertti, joita toivottavasti voidaan kuulla tulevina vuosina.

”Rajalla” on edelleen festivaalin pääteemana Salpalinjan ja Uudenkaupungin rauhan merkkivuosien myötä.

Konserttipäivillä on jokaisella oma draaman kaarensa. Tunnelmat vaihtelevat vakavasta kepeään ja mukana on niin tuttuja klassikkosäveltäjiä kuin uusia tuttavuuksiakin. Huumoriakaan ei ole unohdettu:

– Esimerkiksi Finnkampen -konsertti on leikkisä Suomi-Ruotsi -maaottelu klassisen musiikin maailmasta. Mukana on harvemmin kuultuja, mutta aivan ihastuttavia mestariteoksia, taiteellinen johtaja, viulisti Jukka Merjanen nostaa monipuolisesta ohjelmasta.

– Harju on upea ympäristö konserteille. Erityisen hyvin sinne istuu bassobaritoni Erik Rousin ja pianisti Liisa Malmivaaran tulkitsema Schubertin Die schöne Müllerin (Kaunis myllärintytär) -laulusarja, jonka tapahtumien kulku on kuin luotu näihin idyllisiin maalaismaisemiin.

Lipunmyynti on alkanut Lippupisteessä. Paikallisia myyntipisteitä tänä vuonna ovat Virolahden Bunkkerimuseo, Harjun Kesäkahvila Kiessi sekä Klamilan kylätupa Ronkuli. Tapahtumapaikalla lipunmyynti alkaa aina tuntia ennen konserttia.

Jukka Merjanen ja Bence Bogányi. (Kuva: Thomas Halloran)