Suomen jalkapallohuuma muuttui viikossa jalkapallopiinaksi. Koto-Suomeen palanneista futisfaneista merkittävä osa, tiettävästi noin 800, pääsi takaisin rajan yli ilman minkäänlaista koronakontrollia. Viime päivät on selvitelty, missä kohdassa järjestelmämme petti vai pettikö missään?

Pelilliset seikat ovat nyt jääneet suurelta osin testiepäselvyyksien varjoon.

Viranomaiset varoittivat Euroopan pahimman koronapesäkkeen Pietarin vaaroista ennen Suomen joukkueen pelejä. Suorasanaisesti myös kehotettiin jättämään koko matka tekemättä. Turvaväleistä ja maskinkäytöstä muistutettiin, samoin siitä, että kotiinpaluun jälkeen tulee olla omaehtoisessa karanteenissa 14 päivää. Koronatestiin tuli hakeutua 72 tunnin kuluessa.

Vaikkei kaikkia kotiinpalaajia rajalla testattukaan, Huuhkaja-fanit sekä muut bussimatkalaiset saivat kyllä Vaalimaallakin ohjeistuksen hakeutua kotipaikkakunnillaan välittömästi testiin. Jos kehotusta ei ole noudatettu, kenen vika?

Huuhkajafanit ovat saaneet kuraa silmilleen osin syyttäkin, sillä heidän rekisteröidyissä ryhmissä oli sentään matkustajaluettelot osoitteineen kunnossa. Niiden perusteella rajalla ilman testausta jääneitä saatettiin hoputtaa karanteeniin ja testeihin jälkeenkin päin.

EM-jalkapallon suora seuraus on koronatartuntojen lisääntyminen Suomessa. Tartuntojen määräksi oli maanantaina tilastoitu jo yli 300. Jos tartuntojen määrä yhä kasvaa, nopeimmin kasvavilla alueilla on vaara nousta uudelleen perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Siitä ei ole pitkä matka jo helpotettujen rajoitustoimien kiristämiseen esimerkiksi ravintoloille.

Kuka tai mikä taho on syyllinen? Terveysviranomaiset varoittivat moneen kertaan Pietarissa tarjollaolevista koronan vaaroista. Suositus oli selvä: jääkää kotiin ja katsokaa kisat TV:stä.

Monet jättivät vastuullisesti kisareissun tekemättä myyden lunastamansa pääsyliput pois.

Suurin osa kuitenkin matkusti ilmoittautuen samalla potentiaalisiksi viruksen kantajiksi. Viis omasta turvallisuudesta, mutta kun vastuu pitää kantaa nimenomaan lähimmäisten turvallisuudesta!

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja