Kuntavaalien tulosten käytännön toteuttamiseen on aikaa helteinen heinäkuu. Haminassa puolueet pääsivät nopeasti sopuun luottamushenkilöpaikoistaan, mutta nimistä vaietaan. Syynä lienee se, että maakuntatasolla kaikki on edelleen sopimatta. Sovittava on kuntien sisäisestä hallinnosta, mutta myös maakunnallisista tehtävistä kuten Kymsoten ja Kymenlaakson maakuntaliiton luottamuspaikoista.

Haminassa askelmerkit ovat selvät. Vaalien voittaja perussuomalaiset saa kaupunginhallitukseen puheenjohtajuuden sekä kaksi muuta paikkaa. Kolme paikkaa sille on tulossa myös muutamiin suuriin valiokuntiin.

Saneluvaltaa vaalit eivät perussuomalaisille tuoneet. Puolueen teemojen edistyminen edellyttää jatkossakin laajaa yhteistyötä muiden puolueiden ja valtuustoryhmien kanssa. Kuluneella valtuustokaudella yhteistyöhakuisuutta ei tahtonut löytyä ja kovin monet asiat törmäsivät esimerkiksi kaupunginhallituksessa perussuomalaisten vastustukseen. Puolueen edustajat hävisivät äänestyksissä useimmiten äänin 2–7.

Perussuomalaisten vaaliteema kytkeytyi kaikissa vaiheissaan Kymsoteen, Kymenlaakson kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään. Perussuomalaiset on ajanut Haminan eroamista Kymsotesta sen kaksivuotisen toiminnan ajan. Valtuuston päätöksellä Hamina kuntayhtymään lähti ja kun valtakunnallinen sote hyväksyttiin eduskunnassa, Kymsotekin jatkaa vuoteen 2023 saakka nykyisellään.

Perussuomalaisten kuntavaalien menestyksen takasi kuitenkin juuri vahva Kymsote-vastaisuus. Haminassa puolueen kriittisyys kärjistyi lopulta Haminan terveysaseman kiirevastaanoton aukioloaikojen supistumiseen. Kymsoten perusteluna oli vakava hoitajapula, joka johtui koronapandemiasta. Vastaavia toimintojen uudelleenjärjestelyjä on jouduttu tekemään muissakin sairaanhoitopiireissä.

Kun kiirevastaanotto suljettiin, Kymsote viestitti samalla kiirevastaanoton aukioloaikojen palaavan entiselle tasolle heti koronan helpotettua. Näin kävikin jo osittain aiemmin keväällä ja vielä lisää heinäkuun alussa, mutta vaalit oli jo pidetty ja äänet laskettu.

Hamina jatkaa elämäänsä Kymsotessa kuten ennenkin, sillä eroamisen järjettömyys ymmärretään nyt joka taholla.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja