Mietin usein, miltä lapsesta ja nuoresta nykyelämä tuntuu? Onko heiltä ja vanhemmilta edes kysytty? Päättäjinähän ovat muut kuin lapset, nuoret ja vanhemmat. Yleensä poliitikot, jotka toteuttavat omia näkemyksiään hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta.

Omasta lapsuudestani ovat jääneet hyvät muistot puuhailuista kavereitten kanssa ja osallistumisesta aikuisten hommiin. Koulukäynti oli mieluisaa uusien tietojen ja taitojen takia.  Ei ollut painavaa reppua eivätkä läksyt rasittaneet eivätkä kokeet. Tuntui, ettei ollut kiire minnekään eikä milloinkaan paitsi oppikouluaamuisin linja-autolle. Elämä oli sujuvaa, sillä kyläperinteet pitivät huolen tavoista ja yhteisöllisyydestä.

En tiedä, onko aika kullannut muistot, mutta kiusaamiset ja häirinnät eivät kuuluneet lapsuuden eikä nuoruuden maailmaani. Naljailuja ja poikien tappeluja eri ryhmien paremmuudesta kuin myös flirttejä oli, mutta niistä ei liiemmin välitetty. Humalaiset miehet kahinoissaan saattoivat tarttua puukkoon, joka jokaisella työläismiehellä roikkui vyöremmissä. Poliisi hoiti häiriköt putkaan.

Toki ymmärrän, että elämäntavat ovat muuttuneet, minä itsekin, mutta henkisesti kaipaan sitä aikaa menneestä, jolloin ihmiset olivat kohteliaita, välittivät toisistaan ja  vastasivat lapsistaan ja nuoristaan. Vielä nytkin suurin osa.

Suuri yhteiskunnallinen tapamuutos alkoi neljäkymmentä vuotta sitten, kun insinöörit loivat tietotekniikan ja ensimmäisen tietokoneen. Alkoi laitteiden ja suoritusten aika. Kilpailtiin ja kilpaillaan vieläkin paremmuudesta, yleensä kaikesta ulkonaisesta, jopa ulkonäöstä. Epäonnistuneet hakevat lohdutusta päihteistä ja purkavat omaa pahaa oloaan etsimällä kiusattavia. Molemmat keinot vain lisääntyvät, koska tekniikka ja kilpailu eivät ota huomioon tunneälyä – vielä.

Ihmettelen, miksi poliitikot päättivät, että oppivelvollisuus kestää aikuisuuteen asti, ja esikouluakin halutaan aikaistaa vuodella? Pitkä kouluaika tarkoittaa sitä, että kansalaiset pakotetaan toimimaan päättäjien suunnitelmien ja oppimateriaalin tekijöitten mukaan lähes koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Milloin opitaan elämäntaitoja, jos aikuiset ovat töissä ja tulevat kotiin muutama tunti ennen kuin koululaisten pitää mennä nukkumaan ja jos koulussakaan ei keskitytä ihmisenä kasvuun ja arjessa pärjäämiseen?

Syrjäytyminen alkaa heti, kun kirjahommat ja kynäsuoritukset alkavat, siis jo esikoulussa. On turha luulla, että voi tuntea onnistumista, jos on vaikeata tai tympäisevää vääntää nurmeroita ja tehdä muita aikuisten laatimia kehittäviä kirjatehtäviä. Samaan aikaan ikkunan takana on piha ja täynnä mahdollisuuksia keksiä kavereitten kanssa tekemisiä, käyttää omaa osaamista ja ajatuksia.

Jos minulla olisi taikakeppi ja saisin muuttaa peruskoulun oppisisältöjä, niin lyhentäisin pakkovuosia, pidentäisin kesälomaa lisäämällä koulupäiviin taideaineita ja kädentöitä, luovaa tekemistä, ja järjestäisin iltapäiväharrastuksia, ettei kenenkään tarvitsisi olla ilman kavereita ja aikuisen läsnäoloa. Määräisin oppisisältöihin psykologiaa ja tunnetaitoja jo ekalta luokalta lähtien, jotta jokainen oppisi tuntemaan ja hyväksymään itsensä, myös toisen erilaisuuden eikä enää arvostelisi eikä kiusaisi ketään. Oltaisiin tarpeellisia ja samanarvoisia kaikki.

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.