Turkian lavan uutta terassia viimeistelemässä Ari Peltola (vas.), Orvo Ahokas ja Juha Harju. Panoksensa talkoissa antoi moni muukin kyläläinen. – Ari Kiiski hoiti suunnittelun ja lupa-asiat, Ismo Liikkanen toimitti rakennustarvikkeet tontille ja Ismo Hietala koneineen hoiti salaojat, kertoo Juha Harju.

Turkian lava tunnetaan tansseistaan. Toistaiseksi viimeisimmät juhannustanssit 2019 keräsivät lavalle noin 1 200 tanssin ystävää.

Seuraavat kaksi juhannusta 2020 ja 2021 menivät tansseitta, mutta nyt Turkian Tuiskeen aktiiviporukka aikoo virittää myöhästyneet tämän vuoden juhannustunnelmat lauantaina 25.9.:

– Koronarajoitteiden helpotettua järjestämme viime juhannuksen tanssit vasta nyt. Mistään emme tingi ja illan musiikeista huolehtivat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela sekä yhtye Jackpot, valistaa Tuiskeen aktiivi Juha Harju.

Turkian Tuiskeen tanssilava on rakennettu 1949. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin tanssilavoja oli maaseudullakin muutaman kymmenen kilometrin välein. Valtiovallan määräämä tanssikielto oli ohi ja innostus tanssimiseen oli kova.

– Suuri osa tanssilavoista on kuollut ja haudattu. Tanssijoita riittää vain harvoille, mutta me olemme pitäneet kiinni perinteistämme, sanoo Harju.

Tuiskeen tanssilava on elänyt ajassa ja pärjännytkin, kun lavaa on kunnostettu koko ajan.

– 1992 rakensimme lavalle kahvilan ja ajanmukaiset vessat. Viimeisin urakka on ollut 50 m2:n terassin rakentaminen talkoilla.

– Nyt lavan edustalla ei ole hiekkaa vaan on tekonurmi, sillä parketille ei kaivata hiekkaisia kenkiä. Tasoitukseen tarvittavat murskeet meille lahjoitti Jouko Yläjääski.

Viimeisinä kesinä Turkialla on järjestetty keskimäärin kolmet tanssit. Määrä on katsottu sopivaksi, sillä kolmeen tapahtumaan on riittänyt mukavasti tanssijoita.

– Mikään huippuluokan bisnes tämä ei ole. Lipunmyyntituotot menevät orkesterille ja esiintyjille, järjestäjien tulot tulevat kahvilan myynnistä.

Turkian Tuiske on Vehkalahden Veikkojen alainen kyläseura. Veikkojen puheenjohtaja on Juha Harju, Tuiskeen puheenjohtaja Päivi Peltola.

– Päivi hoitaa puheenjohtajana luvat, tilaukset ja budjetit. Tanssit tapahtumana työllistävät noin parikymmentä henkeä.

– Lavakulttuuri on muuttanut vuosikymmenien aikana muotoaan. Tanssi-iltojen painikilpailut ovat tosi harvinaisia, kossu on vaihtunut mietoihin ja pärjäämme mainiosti kahdeksalla järjestysmiehellä.