Anni Hytti kotiutui nopeasti KOKSin vuodeosastolta. Hirvikolarista muistuttaa vain kipeytynyt polvi.

Haminalainen Anni Hytti, 19, joutui omakohtaisesti kokemaan syksyisten teittemme vaarat jouduttuaan hirvikolariin viime viikolla. Ainekset olivat pahaankin loukkaantumiseen, mutta Anni selviytyi vain kipeytyneellä polvella.

Kolari tapahtui tiistaina 21.9. valtatie 26:lla Annin ajaessa noin 21.30 kohti Lappeenrantaa.

– Vastaan tuli vahvasti valaistu rekka ja keskityin seuraamaan tiessä omaa kaistaani. Hirvi ilmestyi eteeni kuin tyhjästä, ei ollut mitään mahdollisuuksia reagoida tilanteeseen, kertoi Anni.

Tradenomiksi opiskeleva Anni ajaa paljon, opiskelupaikka on Kouvolassa ja hän ajaa usein myös 26:lla.

– Hirviä näkyy teiden varsilla usein, varoituksiin hirvivaarasta on syytä suhtautua vakavasti. Vaikka ajan aina varovasti, onnettomuuksiakin voi sattua. Hirvet ovat jo liikkeellä, kun koiramiehet kouluttavat koiriaan. Hirvivaara korostuu viimeistään hirvijahtien alettua lokakuun puolivälissä.

Annin Mazda meni lunastuskuntoon.

– Autoni ajautui kolarissa vastaantulevien kaistalle, mutta vastaantullut rekka ehti pysäyttämään pelinsä. Rekkamiehen puhelimella soitin vanhemmilleni ja tilanteeseen tulleesta toisesta autosta soitettiin hätäkeskukseen. Suurta hätää minulla ei ollut ja jäin odottamaan sairasautoa.

– Omin avuin pääsin ulos autostani, mutta rytäkässä hukkui puhelimeni. Säikähdyksellä selvisin, kertoi Anni.

– Hirvikantaa pyritään metsästyksen avulla pienentämään ja pitämään kohtuullisena, mutta kyllä niitä luonnossa silti aina on, eikä niiden liikkeitä oikeastaan voi ennakoida.

Jälki Annin hirvikolarissa oli rumaa. Hirvi menehtyi siihen paikkaan ja Annin auto meni lunastukseen. Annin mukaan paikalle tulleet erämiehet arvioivat hirvilehmällä olleen seudulla mukanaan myös yksi tai useampi vasa.

Hirvenmetsästys alkaa 14. lokakuuta. Anni on innokas eräharrastaja ja hirvijahteihin hän läksi jo 6-vuotiaana isänsä mukana.

– On minulla metsästyslupakin. Pääasiassa olen kuitenkin keskittynyt koirien kouluttamiseen, jahdeissa olen ollut ajoketjussa. 9-vuotias ajokoirani Iivari on käyttövalio ja koulutuksessani on toinenkin koira.

Takaisin opintojensa pariin Anni palasi maanantaina. Jo sunnuntaina hän ilmestyi työpaikalleen Kouvolan Citymarketiin kartuttamaan opiskelijakassaansa.

Suomen metsästäjäliiton Kymen piirin ja Kaakkois-Suomen riistakeskus palkitsivat Annin vuoden 2020 eränuorena. Hän toimii myös Kaakonkulman 4H:n ja Haminan-Vehkalahden riistanhoitoyhdistyksen kerhonohjaajana.