Marita Hauhia (10)

Kyllä olikin haasteellinen elämä lähes koko vanhan vuoden. Hankaluuksien uskottiin ohjaavan ihmisiä muuttamaan maaseudun rauhaan ja turvaan, ei pelkästään mökeille etätöiden takia vaan omaan uuteen kotiin, mutta mitään suurta muutosta ei ole vielä nähty.

Hyvinkin erilaisia itsenäisyyspäiviä on mahtunut Suomi-neidon 103-vuotiseen olemassaoloon, vaikka tuntuu, että Linnanjuhlat ovat ne ainoat oikeat itsenäisyyspäiväjuhlat.

Oli melkein jysäys aivoissa, kun uutisoitiin Kymsoten suunnitelmista lakkauttaa Haminan Muuraskoti ja Suvanto-hoitoyksikkö.

En tiedä, häiritseekö muita kuin minua, kun televisioruutu täyttyy yhä kiihkeämmällä tahdilla äänistä, kuvista ja valoista, yleensä monta kuvaa ja tekstiä yhtä aikaa, jopa uutisissa.

Halusin ja menin. Jo lapsuuden ajoilta syyskesään ovat kuuluneet marja- ja sienimetsäretket. Kavereitten kanssa hypättiin pyörän selkään ja ajeltiin kauaskin kodista poimimaan puolukoita.

On tullut aika, jossa jatkuvasti tapahtuu yllätyksiä. Se, mikä eilen oli totta ja sallittua, on tänään jo kiellettyä. Vaikka näkee omilla silmillään tai kokee ajatuksissaan jotain erilaista kuin on itse, niin ensimmäiseksi pitää funtsia, uskaltaako sitä edes sanoa ääneen, ettei vain rikkoisi lakia ja loukkaisi ketään.

Tänä keväänä kouluväki on kokenut lähi-, etä-, ja tynkäkoulua. Uskomatonta venymistä niin opettajilta, koululaisilta kuin koulun muiltakin työntekijöiltä oli järjestää äkkipäätä koko koulumaailma etäkouluksi ja vielä pari viikkoa ennen odotettua kesälomaa takaisin lähikouluksi.

Kevään koulupuheet ovat usein tuoneet mieleeni lapsuuden kouluajat. Silloinen kansakoulu tuntuu jo kaukohistorialta, vaikka peruskoulun alkamisesta on vasta puoli vuosisataa, minun alakouluajastani reippaasti kuusikymmentä vuotta.

Aamulla kun herään ja istahdan sängyn laidalle, katse väistämättä osuu isoon tauluun. Se on kuvataiteilija Päivi Paunun, ei laulajan, maalaama kaunis akvarelli Pispalasta.