Menneen viikon aurinkoiset päivät saivat minut ajattelemaan loppukevättä ja kesää. Mieleeni tulivat aluksi jokakeväiset muuttolinnut ja muuton huipentumana toukokuinen arktika. Olen tosi iloinen siitä, että kaakkoisessa Suomessa arktikaa – lintujen massamuuttoa – osataan hyödyntää sekä matkailun että seutukunnan imagon kannalta positiivisella ja luontoa arvostavalla tavalla. Onhan arktika yksi luonnon huikeimpia vuosittaisia näytelmiä. Itäisen Suomenlahden rannikkoseutu tarjoaa arktikan seuraamiselle maan parhaat olosuhteet. Terveisiä vain mm. Seppo Grönlundille, Virolahden Kellovuoren isännälle.

Lintujen muutto ei ole vain arktikaa. Pari piipahdusta Haminan Lupinlahden lintutornilla viikonloppuna käy hyvin todisteeksi. Lupinlahti on monen lintulajin suosittu pesimäalue, mutta myös lukuisten sisämaan järville ja pohjoiseen muuttavien lajien levähdyspaikka. Lintujen seurailu tornilla on terapeuttinen kokemus. Suosittelen sitä niin nuorille, aikuisille kuin eläkeläisillekin. Tornilla tapaa usein paikallisia – kauempaakin tulleita – lintuharrastajia, joilta saa hyvää tukea lajimäärityksiin ja tietoa lintujen käyttäytymisestä laajemminkin.

Mielessä on myös tuleva pesiskesä. Kävin sunnuntaina Vallikentän reunalla ihailemassa mustan ja oranssin sävyttämää uudistettua pääkatsomoa. Yhdessä raikkaan oranssisen hiekkatekonurmen kanssa Vallikenttä on nyt entistäkin kauniimpi ja luo loistavat puitteet tuleville otteluille. Odotettavissa on siis maan parasta pesistä maan upeimmassa pesismiljöössä. On selvää, että pelit ratkaistaan ensi sijaisesti kentällä. Toivon siis kovasti menestystä niin Oranssipaidoille Superpesiksessä kuin HP:n naisten ja tyttöjenkin joukkueille. Innostunut ja kannustava pesisyleisö on kuitenkin tiukoissa matseissa kuin ylimääräinen jokeri. Siksi sitä mahdollisuutta meidän, Oranssipaitojen kannattajien, ei pidä jättää käyttämättä. Kaikki siis joukolla lehtereille jo ensimmäisestä kotipelistä (9.5.) lähtien.

Ajatuksenkulkuni ei kuitenkaan päättynyt näihin iloisiin ja positiivisia odotuksia täynnä oleviin asioihin. Viime päivien uutisia niin Suomessa kuin maailmalla laajemminkin on hallinnut Syyria. Maa ajautui ns. arabikevään 2011 jälkeen veriseen sisällissotaan. Sen yhteydessä maan hallituksen joukot presidentti Basar al-Assadin johdolla ovat syyllistyneet useampaankin otteeseen myös kemiallisten aseiden käyttöön. Runsaan viiden vuoden aikana on sodassa menehtynyt puolisen miljoonaa ihmistä. Pakolaisten määrä lienee ylittänyt jo kymmenen miljoonan rajan. Näistä viisi miljoonaa on siirtynyt Syyrian naapurimaihin ja edelleen muualle, lähinnä Eurooppaan. Venäjä ja Iran tukevat Basar al-Assadin hallituksen pyrkimyksiä sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Venäjällä on Syyriassa useita sotilastukikohtia ja venäläisjoukkojen määrän arvioidaan olevan tuhansia. Syyrian sekasortoista tilannetta hyödyntää omiin päämääriinsä myös naapurimaa Turkki. Sen kohteena on Syyrian alueella asuvat kurdit.

Menneen viikon suureksi uutiseksi nousi USA:n, Iso-Britannian ja Ranskan yhteinen sotilaallinen operaatio Syyrian kemiallisten aseiden laboratorioihin ja varastoihin. Tämä tapahtui muutama päivä sen jälkeen, kun Syyrian hallituksen joukkojen oli jälleen kerran havaittu käyttäneen kemiallisia aseita osin siviilejäkin vastaan. Iskun toteuttaneet länsimaat halusivat viestiä al-Assadille, että kemiallisten aseiden käyttö on vakava kansainvälinen sotarikos, jollaista ei sallita.

Lähi-Itä on laajemminkin melkoinen ruutitynnyri. Valitettavaa on, että eri osapuolet eivät kykene neuvottelupöydän ääreen. Näyttää myös siltä, että suurvalloilla on näissä kriiseissä omia intressejä ja että ne ovat valinneet puolensa. Tästä johtuen esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvosto on täysin kykenemätön käsittelemään näitä kriisejä puolueettomasti. Useimmat aloitteet kaatuvat veto-oikeuteen, jollainen turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille on annettu.

Missä on se YK, jonka tärkeimpiin tunnusmerkkeihin kuului vuosikymmenien ajan aktiivinen ja rakentava rooli rauhanturvatyössä ja kriisinhallinnassa. Juuri nämä asiathan olivat keskeisin peruste, kun Yhdistyneet kansakunnat (YK) vuonna 1945 perustettiin. Sen tavoitteeksi nimittäin asetettiin juuri rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien edistäminen. Suomi on kautta YK-historiansa ollut väkilukuunsa nähden hyvin merkittävä ja arvostettu toimija YK:n rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä vuodesta 1956 eli Suezin kriisin rauhanturvajoukoista lähtien.

Tälle työlle on nyt suurempi tilaus kuin vuosikymmeniin. Laajapohjaista kriisinhallintatoimintaa ei voida korvata joidenkin yksittäisten maiden tuomarityöskentelyllä, vaikka ratkaisut oikeita olisivatkin. Yhtäältä on sanottava, että itäisen naapurimme sotaväen läsnäolo näissä kriisimaiden kahinoissa on moraalitonta ja vie kaiken uskottavuuden maan johdon pyrkimyksistä ”poliittisiin ratkaisuihin”.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.