Monet ovat sulkeneet omat kouluaikansa lukkojen taakse, eivätkä välitä peruskoulun nykytilasta laisinkaan ja mahdollisesti kuvittelevat, että opettaja on edelleenkin ärsyttävä auktoriteetti, heiluu karttakepin kanssa ja tietää kaiken. Sen sijaan monet, jotka työskentelevät koululaitoksen parissa tai ovat koululaisten läheisiä, ovat kiinnostuneet ja ärsyyntyneetkin muutoksista, joita on tehty aina peruskoulun alkuajoista asti.

Poliitikot saivat aikaan koulumuutoksen. Peruskoulu on hyvä siltä osin, että kaikki oppivelvolliset saavat yhtäläisen mahdollisuuden maksuttomaan koulutukseen. Huono taas siksi, että koulun oppisisällöt painottuvat kirjaviisauteen, ei oppilaiden voimavarojen käyttöön.

Kukin vallanpitäjä  järjestelee kouluasioita oman näkemyksensä mukaan tukeutuen puolueensa apuun. Opettajat ja oppilaat vanhempineen ovat kuin nappuloita, joiden tehtävänä on mukautua jatkuvasti vaihtuviin siirtoihin parempien tulosten toivossa.

Peruskoulu maksaa. Se on selvä, ja rahasta onkin tullut koulupäätösten ykkösasia.  Poliitikot, jotka eivät edes vieraile nykykouluissa, tuijottavat budjetin euroja ja päätyvät leikkauksiin ja koulujen lakkautuksiin vierittäen syyn oppilasennusteisiin. Tottakai ennusteet ovat laskevia, jos koulu on lakkautusuhan alainen tai vain toistaiseksi. Kukaan ei halua perhettään sinne, missä kohta ei ole mitään.

Tulee mieleen oma kyläkoulu. Ei kytätty, onko trendivaatteet tai muotireput, kun niitä ei ollut. Ruoka kelpasi. Itse tuotiin eväsleivät. Opetusvälineet olivat alkeellisia, jos niitä yleensä oli. Keitetyllä perunalla liimattiin kuvat askarteluvihkoon, pysyvät yhä kiinni. Koulu tuntui kotoisalta siitäkin huolimatta, että opettajia kunnioitettiin, ehkä pelättiinkin. Ehkä juuri siksi opettajat saivat rauhassa jakaa tietoja ja taitoja. Aikaa ei tarvinnut käyttää kurinpitoon tai ongelmien selvittämiseen tai haastavien oppilaiden käsittelyyn. Koulupäivän jälkeen oltiin kavereitten kanssa. Läksyjä ei yleensä ollut, kun ei ollut kirjojakaan.

En muistele menneitä vanhoina hyvinä aikoina, vaan pikemminkin inhimillisenä lapsuutena, joka kaikkineen nykyajan valossa oli täynnä puutetta ja köyhyyttä. Elämä ei kuitenkaan tuntunut ankealta, sillä arki perustui omaan toimintaan ja läheisiin ihmisiin, ei tavaroihin ja niitten hankkimiseen.

Kehitys tarvitsee tekniikkaa ja uutta ajattelua, mutta paljon on turhaa tohinaa. Nykykoululaisen reppu voi painaa monta kiloa, koska kaupallinen maailma tunkee koko ajan uutta materiaalia, lisätehtäviä innokkaille ja samalla riittämättömyyttä niille, jotka eivät innostu työkirjatehtävistä.

Nykyoppimateiaali eriarvoistaa ja saa koulun tuntumaan raskaalta ja tylsältä. Ei ihme, että moni jää vaille jopa riittävää luku- ja kirjoitustaitoa tai syrjäytettynä syrjäytyy.

Syy ei ole oppilaissa vaan systeemissä. Tunteja on vähennetty, oppisisältöjä lisätty sekä avustajia, jotka hekin tarvitsevat opettajan aikaa, uussuomalaisten tuomista haasteista puhumattakaan.

Valta on siirretty kentälle. Laki antaa suunnan, mutta jokainen koulu toimii omien resurssien puitteissa. Kukaan ei enää valvo ketään eikä mitään. Lakkautusuhat ja ongelmat karkoittavat pätevät kehittyneisiin kuntiin. Epävakaissa kunnissa joudutaan palkaamaan ammattiopettajan tehtäviin epäpäteviä sijaisia, mikä harvemmin muissa ammateissa onnistuisikaan. Samaa linjaa noudatetaan koululaisten olemattomissa iltapäivätoiminnoissa. Tilannetta voisi luonnehtia poliittiseksi häpeäksi.

Entä, jos tulevana kouluvuotena kuunneltaisiin opettajia, koululaisia ja vanhempia ja heidän tarpeitaan, ja kurjistamisen sijaan tärkeimpänä päämääränä aloitettaisiin kouluelämän ja kyläyhteisöjen ylösajo!

Suojellaan samalla teillä liikkuvia koululaisia!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.