Missä olet töissä? Moni suomalainen häpeää vastata tähän kysymykseen. Näin kertoo Yle teettämänsä kyselyn perusteella. En hämmästynyt. Minuakin on hävettänyt.

Nuorena vietin yhden kesän mainoksia jakaessa. Vaistomaisesti haluaisin selitellä, että sinä kesänä maalasin myös vanhempieni taloa, joten en halunnut sitovampaa työtä. Tekisi mieli myös kuvailla, miten paljon aikaa mainosnippujen tekemiseen meni, ja miten naurettavan vähän työstä maksettiin. Ihan vain siksi, että arvostaisitte enemmän tätä kesätyötäni, jota en itse koskaan lisännyt edes ansioluettelooni. Sinä kesänä en kertonut ystävillenikään, mitä tein.

Miksi tuo työ sitten oli niin noloa? Ajattelen, että häpeilyyn oli ainakin kaksi syytä: mainostenjakajaksi tuntui pääsevän ihan kuka vain ja pieni palkka kertoi, ettei homma voi olla kovinkaan tärkeä. Nykyään ymmärrän, etteivät nämä ole mitään oikeita perusteluita. Kun nyt näen mainostenjakajan rappukäytävässä, tunnen arvostusta. Hän tekee reippaasti työtä, jota ilmeisesti kovinkaan moni ei halua tehdä, ja josta vielä maksetaankin huonosti. Oma kokemukseni tosin on jo 20 vuoden takaa, joten tilanne voi nyt olla jotain aivan muuta. Toivottavasti onkin.

Ylen kyselyssäkin yksi syy häpeään oli pieni palkka. Lisäksi häpeiltiin työssä, jota ei yleisesti arvosteta tai työpaikassa, jolla on huono maine. Joku vastaajista ei halunnut kertoa, että oli töissä Postilla. Ymmärrän häntäkin oikein hyvin.

Tein itse monta vuotta töitä jätealalla. Olin viestintätehtävissä, koulutustani vastaavissa töissä, jossa palkkakin oli ihan hyvä. Pidin itse työtäni tärkeänä ja yhteiskunnallisesti merkittävänäkin, mutta silti aina sukujuhlissa, illanistujaisissa ja kampaajan tuolissa toivoin, ettei työstäni kyseltäisi. Koska kun se tuli puheeksi, oli paikalla aina joku, jolla oli kerran joskus viisi vuotta sitten jäänyt roskis tyhjentämättä tai joka halusi haukkua lähikauppansa ekopistettä. Tietenkään he eivät minua henkilökohtaisesti moittineet, mutta tuskin kukaan haluaa vapaa-ajallaan kuunnella valituksia työnantajastaan. Joskus mutisin vastaukseksi vain jotain viestintätehtävistä ja vaihdoin puheenaihetta.

Kaupan kassallakin olen ollut, ja se jos mikä oli työ, jota ei arvostettu. Moni asiakas tuntui pitävän meitä niin olemattomina, ettei vaivautunut edes tervehtimään. Joskus tuntui, että niskaamme kaadettiin kaikki asiakkaiden paha mieli, ja olimme vastuussa kaikesta, mikä kaupassa tai sen tuotteissa oli pielessä. Sitä työtä en silti koskaan oppinut häpeämään. Päinvastoin. Ajattelen edelleen, että sieltä sain ehkä arvokkainta oppia työelämään – ja elämään muutenkin.

Häpeää ei muutenkaan pitäisi tuntea. Ainakaan silloin, jos syynä on muiden arvostus, pieni palkka tai työnantajan maine. Ne kun on kaikki sellaisia asioita, joihin tavallinen rivityöntekijä ei paljoa pysty vaikuttamaan. Jos teet työsi niin hyvin kuin pystyt, olet jo tehnyt tarpeeksi.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.