Viime viikolla vietettiin taas Hävikkiviikkoa. Muistuteltiin siis meille tuhlareille, että ruoka on tehty syötäväksi eikä roskiin heitettäväksi. Aihetta muistuttelulle tosiaan on. Jokainen meistä suomalaisista heittää 20-25 kiloa ruokaa roskiin joka vuosi.

Tai ei tietenkään ihan jokainen. Jos pysäyttäisi kadulla kymmenen satunnaista vastaantulijaa, niin luultavasti lähes kaikki sanoisivat, että en se minä ole vaan ne muut. Esimerkiksi vanhempi polvi vetoaa lapsuuden oppeihin: ei silloin ollut varaa heittää ruokaa roskiin, joten luonnostaan sitä oppi säästäväiseksi.

Tämä on varmasti täyttä totta. Tosin on säästäväisyyttä opetettu meille lama-ajan lapsillekin. Eräs ystävä muistelee edelleen, kuinka hänen äitinsä säännösteli juustoa. Leivälle sai laittaa vain yhden viipaleen. Jos yritti mennä salaa jääkaapille, kuului äidin huuto: ”ei tuhlata juustoa!” Kun ystävä muutti omaan kotiin, hän osti ison juuston eikä muruakaan jäänyt tähteeksi.

Meille myös tolkutettiin aina, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Esimerkiksi päiväkodin ruokalan roskikset oli tarkoitettu serveteille ja perunankuorille, kaikki muu piti syödä. Minulle se ei ollut helppoa, koska mielestäni päiväkodin ruoka ei ollut läheskään yhtä hyvää kuin äidin tekemä. Niinpä vahvimmat päiväkotimuistoni ovat itkuiset ruokailut, aprikoosikiisselin kuvottava maku ja Eila-niminen siivooja, joka tyhjensi lautaseni salaa roskiin.

Vasta myöhemmin päätettiin, että riittää kun vain maistaa kaikkea. Minunkin ikäluokkani voisi siis syytellä ruokahävikistä niitä, jotka ovat meitä nuorempia. Että ihmekös tuo, kun haaskataan, jos pienestä asti on saanut jättää ruokaa syömättä vain siksi, ettei maistu.

Mutta ei kannata syytellä. Jokainen vastaa itse vain oman biojäteroskiksensa sisällöstä ja tietää, millä herkuilla roskapönttöä ruokitaan. Kun tämän selvittää, voi alkaa miettiä ratkaisuja.

Jos esimerkiksi olet hysteerinen päiväysmerkintöjen tuijottaja, kannattaa opetella haistamaan ja maistamaan. Se kertoo enemmän kuin numerot paketin kyljessä. Tai jos ruokaa myydään tarpeisiisi nähden liian suurissa pakkauksissa, opettele pakastamaan. Eräs tuttu taas teki aina perinteen vuoksi jouluruokia, vaikka niitä ei heillä kukaan syönytkään. Viime joulun jälkeen hän ajasti kalenteriinsa muistutuksen, joka hälyttää tämän vuoden joulukuussa ja muistuttaa: ”älä tee jouluruokia”.

Yksi omista paheistani on tarpeeton banaanishoppailu. Ostan isoja nippuja, vaikka tiedän, että jo parissa päivässä niistä tulee minun makuuni liian tummia. Yritän toki hillitä banaanien määrää, mutta olen alkanut myös pakastaa tummia banskuja pieninä paloina. Kun jäisiin banaaneihin sekoittaa marjoja tai nutellaa ja surauttaa soseeksi, saa hyvää jäätelöä.

Mikä olisi sinun vinkkisi?

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.