Heinäkuun alussa valtion ylläpitämälle leirille lähti taas suuri joukko nuoria. Palvelukseenastumisen myötä on keskustelu intin tasa-arvoisuudesta ja pakollisuudesta palannut pinnalle.

Keskustellessani jonkun kanssa siitä, onko asevelvollisuus tällaisenaan epätasa-arvoinen, saan kommenttia yleensä naispuolisilta tuttaviltani: miksi valitan tästä, kun asia ei koske minua, kyllä naisella on hyvä olla, kun ei ole pakko mennä leikkimään aseilla. Kuulemma pitäisi olla vain iloinen siitä, että tässä kohtaa epätasa-arvo sukupuolten välillä on hyvä.

Siis mitä? Ei se ole okei, kun miehet tuumivat, että haha, eipä koske tämä naisten pienempi palkka meitä, kun itsellämme on paremmat palkat. Miten mikään ongelma maailmassa ratkeaisi, jos vain ne, keitä ongelma koskee, taistelisivat sen puolesta?

Mielestäni asevelvollisuus ei ole tasa-arvoinen tällaisenaan. Millä perusteella se on juuri miehille pakollinen? Tasa-arvoisempaa olisi, jos se olisi kaikille vapaaehtoinen tai kaikille pakollinen. Naisilla voisi esimerkiksi olla lotta-palvelus.

Toki ainahan miehillä on mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus, mutta se on epäreilusti pisimmän mahdollisen palvelusajan mukainen. Siilipalveluksen käyneet saattavat myös saada häpeäleiman: eivät ole aitoja miehiä, kunnon äijiä, kun eivät halunneet metsässä ryömiä.

Asenne, että intti tekee pojista miehiä ja että kaikkien miesten pitäisi rakastaa intissä olemista, on typerä. Se on okei, jos joku siellä tykkää olla, varmasti monikin, mutta eivät kaikki tykkää siellä olemisesta. Ihmiset ovat kaikki yksilöitä, eikä ole reilua mennä sanomaan jollekin, joka ei viiihdy intissä: ”No kai nyt tuolla asenteella siellä oleminen hajottaa!”

Intistä tykkäämättömyys ei ole asennevikaa, ei maanpetturuutta, eikä se tee kenestäkään vähemmän miestä. Se, että ihmisen pakottaa sietämään ja mukamas nauttimaan jostakin jopa vuoden ajan, on aika rankkaa henkistä kidutusta.

Mimi Korjus

Kirjoittaja on haminalainen lukio-opiskelija