Avainsana: Joulu (10)

Haminan Raatihuoneentori pukeutuu jouluiseen asuun jo marraskuun lopussa erilaisin valoin ja somistuksin. Raatihuoneentorilla avataan 1. adventtisunnuntaina 29.11. Joulun tähdet -joulutapahtuma, joka kestää 20.12. saakka.

Varusmiessoittokunnan Joulu Pop -ryhmä panee parastaan sunnuntaina 29.11. klo 14 Haminan Joulun tähdet -tapahtuman avajaisissa. Illan konsertissa Maneesissa vauhti vain paranee.

Haminalainen Mirja Peri elää lapsuutensa jouluja vasta nyt oltuaan jo vuosia eläkkeellä. Hän on koonnut kotiinsa Sivattiin laajan kirjon joulun…

Perin joulumaailman kaunein nukke on roskalavalta aikanaan pelastettu Kerttu, josta Mirja Peri on pitänyt hyvää huolta.

– Vuonna 1960 joulusatu järjestettiin ensimmäisen kerran, ja tämä on 58. kerta, juttelevat nuotiotulta valvovat Veikko Lahtela ja Hannu Mukala. – Alkuun…

Yhdeksän kuukautta vanha Veikko tapasi joulupukin ensimmäistä kertaa. Lahjatoiveesta isä Sami Peltola arveli, että kaivuri saattaisi olla hyvä. Tosin jäi pieni epäilys, että kyseessä olikin isän toivelahja.

Perinteinen, jo kuudennen kerran järjestetty Haminan joulunavaus-tapahtuma sai joulumieliset liikkeelle Haminan torille. Vetonaulana ainakin perheen pienimmille oli joulupukki, mutta oli…

7-vuotias Eetu Hotti esitti siskonsa Iisan kanssa joululahjatoiveensa suoraan lahjakatalogista. Tukena oli mummo Sirkka Korkeakangas.

Joulu on lähimmäisenrakkauden suuri juhla. Se puhuu voimakkaasti lähimmäisten ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Haminalainen Anne Marjut tarttui toimeen ja oivalsi joulun…

Anne Marjut pani lumipallon pyörimään ja jouluaattona haminalaisille on tarjolla yhteinen joulutapahtuma.

Jo vuosikymmenien perinteikäs Joulumaa järjestetään Haminassa Vilniemen Rasvaturkissa sunnuntaina 17.12. klo 16-19 välisenä aikana. Paikalla ovat Joulupukki sekä Kirjuritonttu ottamassa…

Tonttujoukko on valmiina odottamassa Rasvaturkin vieraita.

Wanhan Holviston Joulu on yksi Hamina Bastionin koko vuoden suurimmista tapahtumista. Vuodesta toiseen tapahtuma on laajentunut. Tällä kerralla paikan oli…

Joulupukin puheilla kävi 900 lasta. 4-vuotias Hilma sai vuorollaan vietyä viestinsä pukille.

 

– Kaikki pakettikortit vietiin keräyspisteiltä ja lisäksi K-Supermarket Kanuunassa ja Suomalaisessa Kirjakaupassa oleville keräyspisteille jätettiin vielä extralahjoja. Lahjoja kertyi ennätysmäärä. Kaikkiaan…

Iina Nurmela (vas.) toi Johanna Ravin kanssa Kanuunan keräyspisteeseen paketin, jossa oli robottikoira. Iina Nurmela pitää Joulupuu-keräystä loistavana ideana, hänellä itselläänkin on kolme lasta. 

Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille haminalaislapsille, jotka muuten voisivat jäädä ilman Joulupukin tuomisia. Suomen Nuorkauppakamarien organisoimassa…

Takaladon Liha ja Kala Oy:n yrittäjä Mika Nopanen toi Etelä-Kymenlaakson ammattioppilaitoksen Ekamin Haminan kampuksen opetuskeittiöön puolikkaan sian ruhon ja näytti,…

Mika Nopanen leikkasi ribsit irti kylkipalasta. Haminan kampuksella on nelisenkymmentä kokiksi opiskelevaa ja moni sanoi, että lihanleikkaaminen näytti helpolta, mutta ei sitä ole.