Jääkiekkoilu kuorii kermat

Jääkiekkoilu on ottamassa yhä väkevämmän roolin Suomen huomattavimpana urheilulajina, jonka olosuhteet ovat kunnossa kautta maan ja innostus pelata jääkiekkoa leviää kulovalkean lailla.

Lajin menestystä ja eteenpäinmenoa ruokkii massiivinen medianäkyvyys, joka on tullut maajoukkueitten menestysten kautta. Loppiaisaattona Suomen kultajuhliin päättynyttä 20-vuotaiden MM-turnausta parempaa PR-tilaisuutta ei kukaan olisi voinut rakentaa.

Jääkiekkoliitossa on tehty valtavasti asioita niin oikein, että muiden lajien edustajien kannattaisi perehtyä jääkiekkoväen tekemisiin huolellisesti. Ei voi olla vahinko, että näin pienestä maasta nousee jääkiekkoilijoita, jotka nujertavat vuoron perään jokaisen huippumaan!

Suomi järjesti jääkiekkoilun MM-kisat 2012. Tapahtuma tuotti Jääkiekkoliitolle muhkean voittopotin, joka sijoitettiin nuorisovalmennukseen. Painopisteeksi otettiin nimenomaan taitovalmennus ja jätettiin siihen saakka kuulutettu kaikki pelaa -ajattelu jäi taustalle.

Satsaus taitovalmennukseen on tuottanut ja tuottaa juniorimaajoukkueisiimme yhä enemmän huippulahjakkuuksia. Siitä osoituksena 20-vuotiaitten maajoukkueemme voitti MM-kultaa viikko sitten mutta myös kaksi vuotta aikaisemmin. Nuorempien ikäryhmien maajoukkueiden menestys on ollut samalla tasolla.

Jääkiekkoilun mahti on samalla uhka muille lajeille. Riittääkö muille lahjakkuuksia, kun suurin ja kaunein korjaa parhaat päältä! Haaste on heitetty nimenomaan muiden palloilu- ja yksilölajien valmentajille ja johtohenkilöille, joiden on kyettävä tarjoamaan mielekäs kehityspolku nuorille harrastajille.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus