Haminan talousalueen uutislehti

Tonteri paras Kymenlaaksossa

Lumilautailija Roope Tonteri putsasi poissaolleenakin palkintopöydän Kymenlaakson Liikunnan järjestämässä maakunnallisessa urheilugaalassa Kotkassa. Maakunnan parhaan palkinnon vastaanotti Roopen isä Risto Tonteri, kun sankari itse oli samaan aikanaan kisamatkalla maailmalla.

Jokaisesta maakunnan kunnasta tuli palkituksi vähintään yksi liikunnan- ja urheilun aktiivinen liikuttaja. Palkintoja jaettiin 19 kategoriassa yhteensä 25 kappaletta.

Roope Tonteri palkittiin juhlassa peräti kolmella palkinnolla. Hänet valittiin vuoden urheilijaksi, vuoden urheiluteon tekijäksi sekä yleisöäänestyksen voittajaksi. Yleisöääniä annettiin yhteensä ennätykselliset 1947 kappaletta, kun Tonteri keräsi yli puolet annetuista äänistä.

Videotervehdyksessään Tonteri kiitti palkinnoista ja piti niitä arvostuksena myös lajia kohtaan.

Vuoden haminalaisena liikuttajana palkittiin Santtu Pärssinen, 24 vuotta Haminan Uimaseuran nuoria valmentanut aktiivi. Viimeiset 20 vuotta Pärssinen on toiminut myös seuran puheenjohtajana.

– Noin 30 tuntia/viikko menee harjoituksissa altaan äärellä. Siihen päälle tulevat vielä noin 40 kisapäivää joka vuosi, avaa Pärssinen urakointiaan.

Pärssinen on toiminut Haminan koululaisten uimaopettajana viimeiset kahdeksan vuotta. Tilastot näyttävät, että kaikki koululaiset, noin 1.200 oppilasta vuodessa, ovat myös oppineet uimaan muutamaa marginaalitapausta lukuunottamatta.

– Kernaasti olisin jatkanut vielä uinninopettajana, mutta nyt työ siirrettiin elokuussa uinninvalvojille. Itse työskentelen Pappilansalmen koulussa tuntiopettajana, seuran työt odottavat illalla koulupäivän päätyttyä.

Kantaa Pärssinen huolta myös aikuisten uimataidosta:

– 9. maaliskuuta aloitan jälleen aikuisten uimakoulun, jossa opitaan rintauinnin, selkäuinnin ja kroolin niksit. 30 henkeä uimakouluun sopii, vinkkaa Pärssinen. Miehikkälän vuoden 2015 liikuttajana palkittiin Eläkeliiton Miehikkälän yhdistys, Virolahdella vastaavat palkinnon sai Virolahden Naisvoimistelijat.

Vuoden kuntoliikkujan palkinnon sai Meeri Mäki Virolahdelta. Vuoden seura-aktiivina palkittiin Vehkalahden Veikkojen riveissä vuosikymmeniä uurastanut Raimo Hänninen.

Vuoden nuorisourheiluseurana palkittiin E.S. Riding Club Liikkalasta.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli