Haminan kouluyhteisö, teatteri ja museotoimi ovat lähentymässä yhteistyökuvioiden kautta. Viime viikolla kaupunginmuseossa vieraili kaksi alakoulun luokkaa, joille esitettiin Haminan teatterin monologi Aili. Monologin jälkeen teatterin Henni Kiri veti koululaisille draamatyöpajan.
Museojohtaja Terhi Pietiläinen sanoi, että museolla on muitakin kouluyhteistyön muotoja.
– Museomme vintti on oivallinen ja moneen muokkautuva tila eri tarpeisiin. Hyvin tärkeä pedagoginen tila meille, arvioi Pietiläinen.
Oppilailla oli ensin tilaisuus monologin kautta siirtyä vuosikymmenien taakse haminalaiseen historiaan.
Työpajassa sitten draamaharjoitteiden kanssa tutustuttiin kotikaupungin nykyisyyteen ja jokaisella oli mahdollisuus kerrata siihen liittyviä omia muistojaan sekä eri paikkoihin liittyviä merkityksiä.
– Merkitysten ja henkilökohtaisten siteiden näkyväksi tekeminen ovat hyvä tapa vahvistaa kotiseutuun liittyvää positiivista tunnesidettä ja näkökulmaa. Ehkäpä kotipaikkaansa arvostava nuori haluaa joskus opiskelujensa jälkeen palata lapsuusajan kotipaikkakunnalleen takaisin kehittämään sitä, sanoi Henni Kiri.
Mikä on parasta Haminassa? Aseman koulun 4. luokan oppilailla oli kirjavia mielipiteitä: Aseman koulu, uimahalli, Vallikenttä, Kanuuna ja sitä rataa.
Museolla ja kouluilla on helmikuun aikana yhteensä neljä sovittua tilaisuutta museon vintillä, mutta useampiin olisi mahdollisuuksia.
– Monologi-työpaja -konseptia voidaan muokata koululaisryhmän ikätasolle sopivaksi ja jopa täydentämään toiminnallisesti erilaisia kotiseutukasvatukseen ja/tai historian opetukseen liittyviä teemoja uuden opetussuunnitelman mukaiseen laaja-alaiseen ja ilmiöpohjaiseen opetukseen nojaten. Näin kokonaisuus soveltuu kaikille peruskoulun luokka-asteille alakoulusta yläkouluun.
Kaikki on kiinni koulujen halusta.
– Nämä ryhmät ainakin osoittavat, että konseptimme toimii. Tutkimme nyt mahdollisuutta toteuttaa huhti- ja toukokuussa lisää tilausnäytöksiä ja tiedotamme niistä yhdessä museon kanssa aikataulusta kouluille, tuumi Kiri.
– Yhteisessä draamatyöpajassa erilaiset oppijat ja osallistujat tulevat näkyväksi ja hiljaisemmatkin saavat tasaveroisina äänensä kuuluviin. Kynnys itsensä ja ajatustensa ilmaisemiseen voi olla hyvinkin matalampi kuin kouluympäristössä.
Monologi vie muistojen Haminaan
Tänään keskiviikkona kaupunginmuseon vintillä on ilmaisesityksenä Haminan Teatterin tuottama monologiesitys Aili, joka valmistettiin viime vuonna kolmen naisnäyttelijän voimin. Tänään roolin tekee Irene Peippo, muut roolin kanssa työskennelleet ovat Eija-Kaarina Mäkelä ja Ritva-Liisa Ripatti.
Monologi kertoo elämästä 1920-luvulta aina tähän päivään asti käsitellen sympaattisella otteella muistoja ja muistamista. Ailin elämäntarina ja paikallishistoria lomittuvat Haminan ja lähiseudun historiaan seinälle projisoitujen valokuvien kautta.
– Esitys kysyy, mitä olemme ilman muistojamme? Muistammeko menneisyytemme sellaisena kuin se on, vai sellaisena kuin me sen haluamme muistaa! miettii Henni Kiri, joka on myös monologin ohjaaja. Monologin on kirjoittanut Jukka Aaltonen.