Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kuntapäättäjien jatkoaika

Ensi syksyn kuntavaalien siirrosta ensi kevääseen päätettiin juuri ennen vuodenvaihdetta. Nyt vaaleja siirrettiin yhtä kaikki vuodella, seuraavan kerran kuntien valtuustot valitaan vasta syksyllä 2017. Nykyvaltuustot saavat siis vuoden jatkoajan.

Syy kuntavaalien siirtämiseen löytyy hallituksen halusta ajoittaa tulevat maakuntavaltuustojen vaalit samaan vaalitapahtumaan kuntavaalien kanssa. Tällä tavalla saman vaalipäivän tapahtumina molempien uskotaan kiinnostavan äänestäjiä enemmän.

Maakuntavaltuustojen osalta moni asia on vielä valmisteluvaiheessa. Avoin asia on esimerkiksi se, tuleeko Kymenlaaksosta oma hallintoalue vai liitetäänkö Kymenlaakso yhteistoimintaan Etelä-Karjalan tai Uudenmaan kanssa. Samalla tavalla avoin asia on valtuutettujen määrä.

Kun kuntavaaleihin ja maakuntavaltuustojen vaaliin on aikaa yli puolitoista vuotta, puolueiden paikallisjärjestöillä on nyt runsaasti aikaa perusteelliseen ehdokashakuun. Voi otaksua, että kuntavaalien ehdokkaita on myös maakuntavaalien listoilla. Sama toistuu valittujen kohdalla, sillä on kuntienkin etu, että yhteys kuntavaltuustoista maakuntavaltuustoihin syntyy aitona valtuustojen vallan vähentyessä.

Syksyllä 2012 kuntavaaleissa valitut valtuustot saavat työlleen pyytämättä vuoden jatkoajan. Jatkoajan saavat myös valtuuston valitsemat lautakunnat ja muut luottamusmieselimet.

Kuntavaaleissa 2017 valittavalla valtuustolla kuin myös maakuntavaltuustolla on edessään totinen työsarka. Kokemuksella on melkoinen painoarvo uusien, yhä suurempien asiakokonaisuuksien hahmottamisessa ja niistä päättämisessä.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus