Haminan talousalueen uutislehti

Perinteiset vetonaulat Vehkalinnan laskiaisessa

Haminan Vehkalinnan laskiaisriehalla on jo pitkät perinteet, rieha oli jo seitsemäs. Husulan Laulumiesten yhteistyökumppaneineen järjestämä tapahtuma veti jälleen väkeä epävakaisista sääolosuhteista huolimatta.

Sanna Somervuori on lapsineen Husulassa vakiovieras.

– Hevosen rekikyydille on aina pitänyt päästä, kertoi Sanna ja pakkasi lapsensa Pepin ja Patrikin Vilpotar-tamman vetämään rekeen.

17-vuotias Vilpotar oli mukana työntekomeiningillä, sillä ohjastaja-omistaja Markku Mässeli sai pidätellä tammaa tosissaan, että kaikki halukkaat ehtivät kyytiin.

Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtuman antiin, ja sitä olivat vieraatkin.

– Vieraita tuli Kotkasta saakka. Kun piti päästä mönkkärin kyytiin, meiltähän sellainen löytyi, kertoi Pentti Hannula Husulan Laulumiehistä.

– Karhun satutuokiot vetivät lapsia entiseen malliin. Rölliä muistuttanut Pepe-peikko oli pelottavasta olemuksestaan huolimatta myös lasten suosikki.

Husulan Laulumiehille viikonloppu oli täyttä toimintaa. Lauantai-iltana kuoro järjesti yleiset tanssit Wanhalla Työskillä, sunnuntaina aamupäivällä oltiin joukolla rakentamassa jo Vehkalinnan laskiaistapahtumaa.

– Tanssien tulevaisuutta joudumme nyt puntaroimaan vakavasti, sillä valitettavasti vanhanaikainen paritanssi ei näytä saavan joukkoja siinä määrin liikkeelle, että suuritöinen tapahtuma kannattaisin järjestää.

Lue lisää aiheesta:

TATTOO jättijako 6.5.-toistaiseksi
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli