Diplomi kruunasi kouluruokailun

Kolmasluokkalainen Edwin Jongsma, joka totesi: Paras koulupäivä ikinä!

Haminan Keskuskoulu sai ensimmäisenä eteläisen Kymenlaakson kouluna kouluruokailudiplomin, jonka myöntää Ammattikeittiöosaajat ry.

Koulussa on kiinnitetty ruokailuun erityisen paljon huomiota ja kouluruokailusta on saatu aikaan pieni keidas koulupäivän keskelle.

Aikuiset ohjaavat oppilaita rauhalliseen ja hyvien ruokailutapojen mukaiseen toimintaan. Koulun vanhempainyhdistys tarjoaa lapsille ksylitolipastillin aterian jälkeen, jotta herkässä kehitysvaiheessa olevat hampaat välttyisivät happohyökkäykseltä. Koulun oppilaat toimivat ruokalassa ruokailujärjestäjinä.

Haminan ruokapalvelu järjesti oppilaille juhla-aterian diplomin saamisen johdosta juuri ennen hiihtolomaa.

Paikalle kutsuttu kaupunginjohtaja Hannu Muhonen muistutti puheessaan oppilaita siitä, että ruokailu on tärkeä osa suomalaista kulttuuria.

Hyvät ruokailutavat on hallittava erityisen hyvin kansainvälistyvässä maailmassa. Muhonen kiitti Haminan kaupungin ruokapalvelua erinomaisesta työstä lapsiasiakkaiden hyväksi.

Lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan puheenjohtaja Hannu Järvinen (ps) piti juhlaruokailua hienona tapahtumana.

Oppilaat olivat saaneet itse vaikuttaa tarjoiltavaan ruokaan. Tarjolla oli alkuruuan jälkeen maittava pääruoka, jossa oli chilikastikkeella terästettyä broilerfilettä, ranskanperunoita ja currykastiketta sekä monipuolista salaattia.

Jälkiruuaksi oppilaat saivat suklaavanukasta, jonka päällä oli tuoreita vadelmia ja jopa vaahtokarkkia. Monien mielestä tämän juhla-aterian myötä koulussa oli paras päivä ikinä!

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli