Suomea koetteli 1900-luvun alkuvuosina ns. ensimmäinen sortokausi, kun tsaari Nikolai II pyrki venäläistämään autonomista suuriruhtinaskuntaamme. Kaikki sellainen, minkä keisari koki kansallisen heräämisen ilmentymäksi, yritettiin kieltää.

Suomalaiset eivät tätä sietäneet ja ryhtyivät syksyllä 1905 suurlakkoon. Tsaari heltyi. Seuraavana vuonna sääty-yhteiskunta lakkautettiin ja tilalle tuli yksikamarinen eduskunta. Ensimmäiset vaalit, joissa kansalaisilla oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, järjestettiin keväällä 1907. Nikolai II:n ote kuitenkin kiristyi nopeasti uudelleen. Suomen senaatilta (hallitus) ja eduskunnalta otettiin saman tien lähes kaikki valta pois. Alkoi ns. toinen sortokausi. Valtiollista itsenäisyyttä saatiin odottaa vielä lähes kymmenen vuotta.

Parin leudon vuoden aikana tapahtui toki muutakin. Muun muassa sanan-, kokoontumisen ja yhdistymisen vapautta helpotettiin. Niinpä vuonna 1906 maahamme syntyikin lukuisia urheiluseuroja sekä muita harrastusyhdistyksiä. Myös summalaiset olivat hereillä. Helmikuussa 1906 perustettiin Summan Voimisteluseura, josta hiukan myöhemmin tuli Summan Ponnistus. Seura täyttää tänä vuonna siis 110 vuotta. Se on kunnioitettava ikä mille tahansa yhteisölle tässä maassa. SuPo ja sen puuhanaiset sekä -miehet kautta historian ansaitsevat isot onnittelut.

Urheiluseurojen tavoin Ponnistuksenkin historiasta löytyy sekä ylä- että alamäkiä. Mikä parasta, tällä hetkellä SuPo elää taas mukavaa nousukautta. Se tarjoaa monipuolista toimintaa lapsille ja nuorille, mutta myös varttuneemmille kyläläisille. Tärkein syy seuratoiminnan piristymiseen on innostunut johto sekä motivoituneet vetäjät. Hyvää kiriapua antaa myös Haminan Palloilijoiden kanssa harjoitettava yhteistyö.

SuPo ja Pirttilä tulivat minulle perin tutuiksi jo lapsena. Osallistuin sen ajan mukaisesti kaikkeen toimintaan ja kaikkiin kilpailuihinkin, mitä seura vain järjesti. Menestystä ei liiemmin tullut, mutta pikkujoulutilaisuuksissa pokkasin kuitenkin muutaman lusikan sarjahiihdoista ja seuran mestaruuskilpailuista.

Tunnen sieraimissani edelleen myös tervan ja suksirasvan tuoksun, kun Kolmen seuran ja piirikunnallisten hiihtojen osanottajat rasvasivat suksiaan kilpailukuntoon Pirttilän salissa. Nämä kisat olivat isoja tapahtumia ja vaativat aina lähes jokaisen seuran jäsenen panosta.

Talkoilla oli iso rooli seuran silloisessa toiminnassa. Se oli siihen aikaan kyläläisten tapa toimia muutenkin. Kylällä rakennettiin paljon. Sokkelien valuhommat sekä monet muut vastaavat työt hoidettiin talkoilla. Näin syntyi myös Pirttilän seuratalo jo 1910-luvulla eikä pesäpallokentän kääntäminen nykyiseen suuntaansakaan olisi onnistunut ilman talkoohenkeä.

Lapsuuden ja varhaisnuoruuteni vuosista SuPossa jäi runsaasti mukavia muistoja. Pettymyksiäkin oli, mutta ne ovat jo ajat sitten unohtuneet. Meillä kotona seurattiin paljon urheilua niin lehdistä kuin radiostakin. Telkkari tuli mukaan 1960-luvulla. Huomasin jo varhain, että seurojen ja urheilijoiden nimet jäivät hyvin helposti mieleeni.

Kukapa olisi arvannut, että elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikkani veisi minut syvälle urheilun ja urheiluseurojen syövereihin. Näin tapahtui, kun aloitin vuonna 1977 Suomen Valtakunnan Urheiluliiton, eli SVUL:n, järjestöpäällikkönä. Tehtävässäni jouduin vuosittain käymään läpi SVUL:n lähes 4 000 jäsenseuran toimintailmoitukset. Seurojen nimet piirtyivät viimeistään silloin pysyvästi muistiini. Kun nykyisinkin liikun eri puolella Suomea, jokaisen tienviitan kohdalla tulee aina ensimmäiseksi mieleeni paikkakunnan urheiluseura!

Suomi on kilpa- ja huippu-urheilukansa. Mediaakin seuratessa voi havaita, että suomalaisille kelpaa vain voitto. Siksi kai urheiluseurojenkin merkkivuosina muistellaan yleensä ennen muuta seuran menestyneimpiä urheilijoita.

Yhtä paljon kiitosta ja arvonantoa ansaitsevat mielestäni kuitenkin myös kaikki vapaaehtoiset seuratyöntekijät. Erityisen suuren arvon annan niille vetäjille ja ohjaajille, jotka jaksavat ilta illan jälkeen vuodesta toiseen huolehtia siitä, että seuran jäsenille, lapsista eläkeläisiin, on tarjolla turvallisia, laadukkaita ja elämän laatua monin tavoin parantavia liikuntahetkiä kilpailutapahtumia unohtamatta.

Juuri nämä ihmiset ovat toiminnallaan varmistaneet sen että urheiluseuroilla on ollut ja on poikkeuksellisen suuri yhteiskunnallinen merkitys.