Vehkalahden koulu on luovuttanut taksvärkkipäivänä saamansa tulot Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry:lle. Rahaa kertyi kaikkiaan noin 3.700 eli noin 10 euroa per oppilas. Taksvärkkiin osallistuivat koulun 6:nen luokkien oppilaiden lisäksi kaikki yläkoulun oppilaat.
– Yhdessä oppilaiden kanssa mietimme, minne tukieurot haluamme kohdentaa. Paikallinen kohde löytyi lopulta vaivattomasti, kellään ei ollut halukkuutta osoittaa euroja ulkomaankohteisiin, kertoi koulun oppilaskunnan ohjaava opettaja Sisko Riikonen.
Oppilaskunnan eurojen lahjoitustilaisuudessa Tuki ry:n puheenjohtaja Mika Arola ojensi oppilaskunnalle muistoksi taiteilija Helena Kalkkeen maalaaman taulun, jossa on useita allekirjoituksia Tuki ry:n aikaisemmissa kampanjoissa mukanaolleilta.
Koulun tilaisuudessa lahjataulun vastaanottivat myös haminalaisyrittäjä Timo Pihljerta sekä Kymen Seudun Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Tommi Leppänen.
– Innostuin lahjoittamaan rahaa Tuki ry:lle käytyäni oman lapseni kanssa Keskussairaalassa. Hoito oli laadukasta, eikä koskaan tiedä, milloin me sitä hoitoa tarvitsemme. Mukavaa, että voin auttaa näin, sanoi Pihljerta.
Kymen Seudun Osuuskauppa on ollut merkittävä tukija vuonna 1993 perustetulle Keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry:lle jo vuosien ajan.
– Pullonpalautuseuroista luopuvien osuuskaupan asiakkaiden lahjoista on kertynyt jo useita tuhansia euroja. Ensimmäinen pullolappujen palautuslaatikko asennettiin kymmenisen vuotta sitten Kotkan Prismaan, mutta vastaava laatikko on ollut jo useamman vuoden myös Haminan S-ostoskeskuksessa, kertoi puheenjohtaja Arola.