Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Omenapuun voi leikata kotikonsteillakin

Oksasaksien ohella oivallinen työvälinen omenapuiden leikkauksessa on tarkoitukseensoveltuva saha, näyttää Veikko Lahtela.

Veikko Lahtela perusti oman yrityksen Puutarhapalvelu Lahtelan viime vuonna, mutta alan ammattilainen hänestä tuli jo kymmeniä vuosia sitten. Viime vuonna Lahtela teki viimeisen työpäivänsä Haminan kaupunginpuutarhurina jääden virastaan eläkkeelle.

– Kun aikaa ja terveyttä on, miksen jatkaisi alalla, jonka osaan ja johon olen saanut koulutuksen, tuumii Lahtela.

Kevättyöt puutarhassa ovat alkaneet. Omenapuiden ja esimerkiksi pensaiden leikkaamisessa monet turvaavat ammattilaisiin, mutta paljon pystyy tekemään jokainen itsekin.

– Mitään kasvia ei ole pakko leikata, mutta hienovaraisilla hoitoleikkauksilla niiden kasvua voidaan pitää kurissa ja ohjailla haluttuun suuntaan, arvioi Lahtela.

Leikkaustyöhön ryhdytään keväällä pakkasten hellitettyä maalis-huhtikuun taitteessa. Kasvit on hyvä leikata keväällä ennen silmujen puhkeamista ja nestevirtausten voimistumista.

– Myös leikkaushaavat paranevat silloin paremmin, eivätkä sienitaudit pääse leviämään, kuten syysleikkauksissa voi käydä. Jos omenapuuta joudutaan leikkaamaan enemmän, eli jos isoja oksia joudutaan poistamaan useampia, silloin syysleikkaus on parempi. Syy siihen on se, että syysleikaus hillitsee ns. vesiversojen kasvua.

Liian tiheäksi kasvanut omenapuu tuottaa huonoa satoa. Tiheä oksasto estää valon pääsemistä latvuksen sisälle.

Omenapuiden leikkaaminen sujuu parhaiten oikeilla välineillä.

– Terävät oksasakset soveltuvat pienempien oksien leikkaamiseen ja voimasakset isompiin oksiin. Sahaa voi käyttää sitten suurimpien oksien katkomiseen.

– Isojen omenapuiden hoitoleikkaamisessa saattaa tarvita apuna tikapuita, mutta ketterä kotipuutarhuri voi vaikka kiivetä puuhun välineineen.

Leikkaamattomana omenapuu voi kasvaa liian korkeaksi, jolloin sadonkorjuu hankaloituu, vinkkaa Lahtela.

– Voimakkaasti ylöspäinpyrkivät oksat kannattaa leikata ajoissa.

Vanhoista omenapuista Lahtela suosittelee korkeintaan ranteen paksuisista oksista vain kahden poistamista kevätleikkauksen yhteydessä.

– Paksujen oksien sahaamisessa voi jättää oksantyngän ensin reilun mittaiseksi. Toisella sahauksella tyngän voi sahata lyhyeksi. Ei kuitenkaan rungon pintaan asti.

Oksan tyvessä oleva kaulus tulee säästää, koska siinä on paljon lahottajasieniltä suojaavia aineita:

– Jos oksa poistetaan rungonmyötäisesti, oksakaulus poistuu ja haavapinnasta tulee turhan suuri. Leikkaushaavan umpeenkasvamista vaikeuttaa myös liian pitkäksi jätetty oksatappi. Haava ei pääse kasvamaan kiinni ja pitkänpäälle siitä jää lahovaurio puuhun, sanoo Lahtela.

Omenapuiden leikkaamisessa väärän oksan leikkaaminen on pienempi paha kuin kehno leikkausjälki.

– Tärkeintä on se, ettei oksakaulus vahingoitu eivätkä oksat repeile katkottaessa, sanoo Lahtela.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli