Elämme taas sitä vuodenaikaa, kun täällä kaakkoisessa Suomessa saa nauttia aidosta etuoikeutetun asemasta. Samalla, kun luonto herää laajemminkin kukoistukseensa, sadattuhannet, jopa miljoonat muuttolinnut matkaavat kaakkoisen Suomen läpi pohjoisille ja itäisille pesimäseuduilleen. Näistä muuttovirroista mahtavin on ns. arktisten lajien muutto, jonka huippuhetket alkavat juuri olla käsillä. Sisäsaariston lintukanta on muutenkin rikas täällä kaakossa.

Luonnon ja lintujen seuraaminen on mukava ja palkitseva harrastus. Se tarjoaa mahdollisuuden liikkua luonnossa – omaan tahtiin. Onnistumisen elämyksiä syntyy siitä, kun kykenee tunnistamaan lintuja ja erityisesti, kun havaitsee jonkun uuden lintulajin. Itäisen Suomenlahden alue ja kaakkoisten kuntien lintupaikat ovat maan parhaita tämän luonto- ja lintuharrastuksen ”suorituspaikkoja”.

Mahdammekohan aina edes ymmärtää, miten etuoikeutettuja me täällä asuvat tai muuten vain aikaamme viettävät, kuten minä vimpasaarelaisena, olemme! Todistaakseni edellisen väitteen totean vain, että esimerkiksi viime vuoden Tornien taistossa peräti kahdeksan Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan lintutornia sijoittui koko maan kahdenkymmenen eniten lajeja havainneen tornikunnan joukkoon. Lukijoille tiedoksi, että Tornien taistossa tarkoituksena on havaita kulloiseltakin lintutornilta kahdeksan tunnin aikana mahdollisimman monta eri lintulajia äänen tai näköhavainnon perusteella. Vuosittain kisaan osallistuu yli kolmesataa lintutornia. Vuoden 2016 Tornien taisto käydään tulevana lauantaina kello 05-13 välillä. Kärkitornien lajimäärä tapaa nousta selkeästi sadan paremmalle puolelle.

Oma lintuharrastukseni on aika monipolvinen Sain aikoinani lapsena syntymäpäivälahjaksi sinikantisen kirjan Linnut värikuvina. Siihen tapasin tehdä havaintomerkintöjä aina, kun uusia lajeja kohtasin. Kirja on edelleen tallessa. Syventävää ohjausta lintujen maailmaan sain yhteislyseon maantiedon, eläinopin ja kasviopin lehtori Lauri Tiensuulta, kaikkien aikalaisteni lyseolaisten tuntemalta ”Virnulta”. Hän vei meidät aina keväisin Lupinlahden rantamille Vilniementien varteen katsomaan jo silloin tunnetun lintulahden elämää. Nykyisin siellä on hieno lintutorni, joka – totta kai – osallistuu myös Tornien taistoon. Tällä tornilla muuten on yleisöopastusta lintuihin liittyen kisapäivänä, lauantaina 7.5. klo 10 alkaen. Suosittelen!

Vuosikymmenien aikaisen hiljaiselon jälkeen hurahdin lintuihin uudelleen 2000-luvun alkuvuosina. Herättelijänä toimi hyvä ystäväni, tietokirjailija ja ornitologi Lasse J. Laine, joka hänkin viettää paljon aikaa kaakkoisen Suomen lintupaikoilla. Hänen sukukytkentänsä kun johtavat Virolahden suuntaan.

Lintuharrastus on jatkuvan oppimisen asia. Monet sanovat, että se on viisainta aloittaa talvella, kun lajimäärä on vähäinen. Kevään puhjetessa muuttolinnut saapuvat ja lajimäärä rikastuu silmissä. Vimpasaaren rannalta tarkasteltuna lajimäärä vahvistuu myös äänien osalta. Merellä ja läheisellä luodolla pariutuvat ja pesiään rakentelevat linnut tarjoavat juuri näinä aikoina aamuisin huikean ilmaiskonsertin kuulomatkan piirissä oleville.

Siitä jatkuvasta oppimisesta: Lajien tunnistamisen jälkeen luonnollisesti haasteena on koiraan ja naaraan erottaminen, jos se on ylipäätään mahdollista. Sen jälkeen voi paneutua eri-ikäisten poikasten ja nuorien lintujen tunnistamiseen ja iän määrittämiseen. Esimerkiksi lokkien väritys vaihtelee kovasti ensimmäisten elinvuosien aikana ennen kuin lajin aikuisiän peruspuku muotoutuu.

Huippuhetkiä lintuharrastuksesta löytyy monia. Harvinaisen lajin näkeminen on tietenkin aina tapaus sinänsä. Huippuhetkeksi luonnehtisin myös menneen vapunaaton kokemustani, kun teerikukko kukerteli lintuluodon männyn nokassa, kyhmyjoutsenkoiras pörhenteli rantavesissä, meriharakka, merihanhi ja valkoposkihanhi hautoivat kukin pesillään, samoin kala-, harmaa- ja naurulokit.

Vedessä uiskenteli tukkasotkia, silkkiuikkuja, sinisorsia, haahkoja, isokoskeloita, tukkakoskeloita ja telkkiä. Rantakivillä tepasteli västäräkkejä ja rantasipi. Lähilepässä kujerteli punarinta samalla, kun tali-, ja sinitiaiset sekä kirjosieppo sisustelivat pesäpönttöjään. Peipot olivat pesäpuuhissaan laulun mukaisesti korkealla koivun oksalla.

En tietenkään voi unohtaa Vimpasaaren korppipareja taitolentonäytöksineen enkä varisparvea, joka hätyytteli nuorta merikotkaa. Kuikkaparvi lepäili muuttomatkallaan ulompana merellä kuuluvasti huudellen. Yksinäinen muuttava pikkujoutsen tuntui olevan eksyksissä muuttoryhmästään ja venytteli rantakivikossa kaulaansa pohdiskellen, mihin suuntaisi seuraavaksi. Merimetsojen määrän kasvu tuntuu laantuneen, mutta kyllä niitäkin näkyi. Lokeista merilokin rauhallinen olemus on aina kunnioitusta herättävä ilmestys.

Kaikki tämä siis tapahtui puolen tunnin sisällä rantalaiturilta nähtynä ja koettuna. Siksi olemme näissä asioissa etuoikeutettuja.