Haminan talousalueen uutislehti

Kesää odotellessa

Huhtikuun aurinkoiset päivät vauhdittivat päätöstä lähteä mökkireisulle jo aiemmin kuin muina vuosina. Odotusten vastaisesti lämpöasteita oli niukasti, mutta silloin kun mennään, niin mennään vaikka toppavaatteet yllä. Viihtyminen on asenteesta kiinni.

Asettuminen käynnistyi tavanomaiseen tapaan. Lämmitettiin tupa ja sauna. Tuolit raahattiin terassille ja toppavaatteita riisumatta kääriydyttiin fleeceihin. Alettiin tuijottaa merta ja taivasta.

Joutsenet lensivät kuin suihkukoneet saaren ohi. Ne olivat löytäneet vanhan tutun pesäpaikan naapurisaaren rannasta. Hyvin näkyivät, kun kaislikon tilalla oli vain muutama edellisen vuoden törröttäjä.

Harmaalokkipari oli saapuneet kivelleen. Hämmästyttävää, että sama laji tulee vuosi vuodelta uudelleen ja uudelleen esivanhempiensa paikkaan, vaikka pesään liittyy lähes jokakesäinen murhenäytelmä. Pahimmillaan vesi nousee niin korkealle, että munat huuhtoutuvat mereen. Siitä huolimatta lokit asettuvat kivelle. Naaras kököttää paikoillaan, ja uros vahtii reviiriään, myös murhenäytemän jälkeen.

Meriharakat olivat löytäneet oman paikkansa. Suojattua pesää ei ole, vaan munat lojuvat yleensä paljaina rantasepelikössä, ja huolimaton kulkija voi polkaista ne rikki.

Koskelot ovat pitäneet pesää vanhan mökin alla ainakin viisikymmentä vuotta. Toinen pari yritti pariin otteeseen pesiä puuliiterin maalattialla, mutta nähtävästi kyllästyi jatkuvaan häirintään ja katosi saaresta.

Kirkuvat tiirat syöksähtelivät ilmassa puolustamassa omaa reviiriään, samoin naurulokit.

Yhtäkkiä tumma merimetsopari rikkoi maiseman. Linnut suuntasivat kauempana olevalle omalle kivelleen, jossa odotteli jo muutama muukin. Lapsuudessa niitä ei ollut enkä aiemmin ole nähnyt isokoskelopariakaan. Ehkä isokoskelot ovat joka kevät pysähtyneet levähtämään saaremme rantaan matkallaan Suomen kirkkaille vesille, mutta minä olen ollut myöhässä näkemään niitä.

Meri oli täynnä pieniä laineita. Pilvet lipuivat tuulen myötä ja muodostivat kauniita kuvioita. Lehtipuitten silmut juuri ja juuri vihersivät. Muu kasvillisuus oli vasta työntymässä näkyviin maan uumenista.

Vääjäämättä mieleen pulpahti ihmetys, että kaikista ihmisen tekemisistä keksinnöistä huolimatta, luonto herää joka vuosi uudelleen toimittamaan tehtäväänsä, jatkaa kiertokulkuaan omilla ehdoillaan. Vielä kaikki on lähes niin kuin aina ennen, vaikka meren ja ilman tilassa on jo ihmisen jälki.

Yöllä havahduin, että jälki näkyy jo selvästi. Taivaalla vilkkuivat tuulimyllyjen punaiset varoitusvalot, jotka heijastuivat pitkinä punaisina vanoina meren yli saaremme rantaan. Myös entisen Summan tehtaaan alue täytti kirkkaalla loisteellaan koko metsänreunan yhtyen Haminan sataman valaistukseen. Tavallaan kaunista pimeässä yössä.

Mutta miten tekniset muutokset vaikuttavat eläviin olentoihin, kun nukkumiseen tarvittavaa pimeyttä tai hämärää ei enää ole? Hymähdin. Tämä on sitä kehitystä, jonka vallassa olemme, minäkin. Olen jopa iloinen monesta tekniikan saavutuksesta.

Ja mitä sanoisikaan tämän päivän lapsilleen elollisen luonnon maaemo, äiti maa, jos osaisi puhua? Ei ainakaan iloitsisi pallomme nykytilasta, vaan opastaisi ihmiset kunnioittamaan luontoa ja miettimäään, miten voitaisiin jarruttaa kiihtyvää kehitystä ja kartoittaa seurauksia ennen uusien keksintöjen käyttöönottoa.

Hienoahan olisi, jos tekniset härpäkkeet toimisivat apuna eivätkä ympäristöhaittoina ja ihmiset voisivat rauhassa nauttia maaemon lahjoista, saada niistä voimaannuttavia elämyksiä pysyäkseen terveinä ja tyytyväisinä suurtenkin muutosten pyörteissä.

Onneksemme vielä on metsiä ja rantoja jokaisen vapaasti tulla ja mennä ja paljon muita mahdollisuuksia nauttia kesän tulosta.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide