Lipunnosto lauantai-iltana Pikku-Vuohisaaressa avasi Haminan Pursiseuran purjehduskauden. Ennen perinteistä avajaistapahtumaa veneet oli jo laskettu vesille. Köliveneiden yhteislasku oli viikonloppuna ja viimeiset veneet saatiin vesille lauantaina.
Haminan Pursiseura on organisoinut veneiden yhteislaskuja ja -nostoja jo vuosikymmenien ajan. Veneiden yhteislaskuun voivat veneensä tuoda myös seuraan kuulumattomat. Yhteislaskussa auttavia käsiä riittää ja kustannukset jäävät pienemmiksi.
– Veneilijät auttavat toinen toisiaan. Esimerkiksi raskaan maston paikalleen laitossa ja kiinnittämisessä ei yksin pärjää, Haminan Pursiseuran kommodori Risto Niinisaari kertoi.
Kaikkiaan vesille laskettiin viitisen kymmentä venettä. Isolla nosturilla vesille laskettiin isot veneet ja pienemmät kuorma-auton hiab-nosturilla. Isoa nosturia tarvittiin myös raskaiden mastojen nostoon.
– Tervasaarella on käsikäyttöinen mastonosturi, mutta sen nostokyky ei riitä isojen mastojen nostamiseen, Haminan Pursiseuran kommodori Risto Niinisaari totesi.
Haminan Pursiseuran kauden ensimmäinen eskaaderi suuntaa joka keväiseen tapaan Ulko-Tammioon, seuran kummisaareen, jossa pidetään siivoustalkoot puolentoista viikon päästä.
– Ehdottomasti enemmän venekunnat liikkuvat yksikseen kuin yhteispurjehduksissa. Ulko-Tammio on suosittu kohde, mutta veneitä liikkuu Suomenlahden kummallakin puolella.
– Meillä on nyt myös facebookissa oma ryhmä, jonne tehdään pieniä päivityksiä, missä ollaan. Jos sattuu, että tuttuja on lähistöllä, voi vaikka suunnata samaan paikkaan yöpymään, Niinisaari kertoi.
Pikku-Vuohisaari pesee kasvonsa
Pikku-Vuohisaareen on kevään aikana viety lautalla yli sata kuutiota soraa, hiekkaa ja multaa. Saaren eteläkärjen uimaranta on kunnostettu, alueita pengerretty reunakivillä ja paviljongin eteläpuolella oleva penger on raivattu. Syreenipensaat peittivät näkymää mereltä ja näkymää paviljongin terassilta. Tilalle tulee nurmikko ja matalia pensaita. Uusi huvimaja on paikoillaan ja rantapolut sorattu.
Tämä kaikki on tapahtunut sen jälkeen, kun ELY-keskus helmikuun loppupuolella teki myönteisen tukipäätöksen Haminan Pursiseuran yleishyödylliselle investointihankkeelle. Hankkeen tavoitteena on saada Pikku-Vuohisaaresta entistä viihtyisämpi ja toimivampi luonnon monimuotoisuus huomioiden. Parin kuukauden aikana pursiseuralaiset olivat tehneet jo 650 talkootuntia.
– Saaren toimivuuden lisääminen mahdollistaa entistä paremmat edellytykset junioritoiminnalle. Saaren itäreunaan uusitaan laituri kevytveneille. Vanha laituri on pehmentynyt ja jäänyt pieneksi. Uusi laituri helpottaa junioreiden turvallista purjeveneiden käsittelyä. Lisäksi vierasvenelaiturin poijut uusitaan, mikä palvelee myös vierasveneilijöitä, kommodori Risto Niinisaari toteaa.
– Suurimmat työt on jo tehty. Grillillä varustettu ja lasitettu huvimaja vaatii vielä pintakäsittelyä ja vähän rakentamista ja jotain muuta pientä on tekemättä, mutta aikaa on marraskuun loppuun.
– Seuralle myönnetty rahoitus mahdollistaa sen, että saaresta saadaan viihtyisämpi ja toimivampi nopeassa aikataulussa. Muuten olisimme joutuneet jakamaan töitä useille vuosille. Lisäksi se olisi ollut seuralle taloudellisesti raskas ja haitannut muuta toimintaamme pitkään. Erityisesti tästä olisi kärsinyt hyvään alkuun saatu junioritoiminta.
Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on laskettu 47 235 euroa, josta pursiseuran osuus on 35 prosenttia. Loppu 65 prosenttia jakautuu siten, että EU:lta saatu tuki on 42 prosenttia, Suomen valtion tuki 38 prosenttia ja Leader-kuntarahan osuus on 20 prosenttia.