Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Hyöky Areena aloittaa kovalla rokkikokoonpanolla

Whistle Bait Featuring Eddie Thunderbird treenifiiliksissään valmistautumassa perjantain keikalle: vasemmalta Vesa Haaja, basisti Lasse Sirkko, Esa Pöntynen eli Eddie Thunderbird, rumpali Juha Tynkkynen, fonisti Juho Hurskainen sekä kosketinsoittaja Kim Drockila. Edessä Vesa Tynkkynen, kitara.

Perjantaina tapahtuu Tervasaaren rock’n roll -rintamalla! Hyöky Areenalle kiipeää haminalaisen kulttibändi Whistle Baitin mukana Eddie Thunderbird eli Esa Pöntynen. Kokoonpano Whistle Featuring Eddie Thunderbird syntyi Vesa Haajan ideasta:

– Otin yhteyttä Esaan ja ehdotin keikkaa tällaisella kokoonpanolla ja Esa oli oitis valmis, kertoo Haaja.

Whistle Bait on vuonna 1984 Haminassa perustettu rockabilly- ja rock’n roll -yhtye. Esa Pöntynen puolestaan teki bändikeikkoja siviilityön ohessa jo 1970-luvulta lähtien. Kun työpaikka meni, aikaa on enemmän musiikille.

– Olen soittanut Frederikin bändissä neljä vuotta, mutta kun artisti itse viihtyy talvet Espanjassa, työtilaisuudet Suomessa on siinä kokoonpanossa harvassa. Haajan Veskun puhelinsoitto olikin iloinen yllätys, kertoo Pöntynen.

– Ties vaikka tästä livahtaisimme rock’n roll -ympyröihin laajemmassakin mielessä!

Perjantain keikka Hyöky Areenalla on myös levynjulkkarikeikka:

– Keikalla julkaistaan uudelleen Whistle Baitin vuonna 1995 tekemä pitkäsoitto What Happened To The Girl Next Door vinyylinä. Paketissa on toinenkin levy, vinkkaa Vesa Haaja.

Toistaiseksi uusi kokoonpano on sopinut vasta kahdesta keikasta. Markkina ja kysyntä ratkaisevat, mihin suuntaan kokoonpano etenee.

– Ensimmäisten harjoitusten perusteella olen yllättynyt. Juttumme toimi hyvin, keikalla soitamme setin Whistle Baitin juttuja, toinen setti mennään oman Roxy -bändini tuotannolla, kertoo Pöntynen.

Vesa Haajalla on myönteiset fiilikset perjantain keikasta:

– Whistle Bait on soittanut monenlaisten taiteilijain taustalla. Kun omalta paikkakunnalta löytyy Eddien tasoinen rokki-ikoni, miksemme sitten soittaisi hänen kanssa yhdessä, tuumii Haaja.

Mukana perjantain bileissä on myös Kotkan Elvis KEA sekä Bluelight Recordsin Mika Myyryläinen.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli