Perinteisin kaavoin edennyt uusien ylioppilaiden juhlapäivä huipentui Haminan liikuntahallissa siihen hetkeen, kun uudet ylioppilaat painoivat valkolakin kutreilleen. Lukio-opinnot ovat onnistuneesti takana, edessä on maailma uusine haasteineen.
Lukion rehtorilla Jouni Hyyrysellä oli syystäkin aihetta tyytyväisyyteen:
– Koulumme menestys ylioppilaskirjoituksissa oli miesmuistiin paras, sillä olimme Kymenlaakson ykkönen suomenkielisten lukioiden puolella, myhäili Hyyrynen puheenvuorossaan.
Koulutyö on rehtorin mukaan kehittämistä ja kehittymistä. Se on on sekä raskasta että palkitsevaa.
– Jokainen oppilas on itse menestyksensä paras mittari ja arvioija!
Ylioppilastutkinto on uudistunut jatkuvasti, välillä pitkin, välillä lyhyemmin askelin. Jälleen on maalailtu tutkinnolle uudenlaisia tulevaisuuden kuvia. Osa haluaa heittää tutkinnon romukoppaan, toiset haluavat hyödyntää tutkintoa entistä selvemmin hakiessaan yliopistoihin opiskelemaan.
Rehtori Hyyrynen ei kuitenkaan näe tutkintoa jäänteenä, josta tulisi pyrkiä eroon: ylioppilastutkinto on lukion loppukoe, jonka hän soisi elävän aidosti jatkossakin.
– Tämä on toivon päivän juhla, alku oman polun löytämiseen. Pää pystyyn, mitä sitten vastaan tuleekin! Kehoitan teitä rehellisyyteen itseänne kohtaan, sillä itseänne ette pysty huijaamaan!
Uusien ylioppilaiden puheenvuoron piti Ida Toivari.
– Kukin meistä lähtee nyt omille poluilleen. On aika siirtyä eteenpäin ja se jännittää ja ehkä pelottaakin, sanoi Toivari.
Juhlan kunniavieraina olleiden 50 vuotta sitten lakitettujen riemuylioppilaiden joukko luovutti uusille ylioppilaiden hoitoon istuttamansa 50-vuotiaan Tulevaisuuden metsän, joka sijaitsee Holsverintien ja vanhan valtatie 7:n risteyksen liepeillä.
– Te olette taatusti ainoa ylioppilasjoukko, joka saa vastaanottaa juhlapäivänään oman metsikön, sanoi Penttilä.
Riemuylioppilaiden lahjan vastaanotti uusien ylioppilaiden puolesta Eero Peltola.
Uusille ylioppilaille metsikkö perinnöksi
Kevään 1966 Haminan Yhteislyseon 72 abiturienttia istutti kukin oman männyntaimen kaupungin omistamalle maa-alueelle Leluun Holsverintien ja vanhan valtatie 7:n risteysalueen tuntumaan. Lauantaina tuo riemuylioppilaiden joukko siirsi vastuun Tulevaisuuden metsäksi nimetyn metsikön hoitamisesta tuoreelle ylioppilaspolvelle.
Hannele Muuri riemuylioppilaista kertoi, että 50 vuotta sitten istutuksen käytännön järjestelyistä vastasivat metsänhoitaja Mauno Porvari ja metsätalousneuvos Vilho Kaksonen.
– Koulumme rehtori Väinö Reunama istutti ensimmäisen taimen ja mukanaolleet abit jokainen oman taimensa, kertoo Muuri.
Riemuylioppilaat vierailivat Tulevaisuuden metsässään perjantaina paljastaen alueelle pystytetyn tapahtumasta kertovan taulun.
– Haminan eläkkeellejäänyt kaupunginpuutarhuri Veikko Lahtela on hoitanut aluetta siten, että se on nyt paalutettu ja rajattu asianmukaisin tekstein. Tästä kiitos Lahtelalle! Kaupunki on myös luvannut vaalia puittemme kasvua ja säästää alueen hakkuilta.
Infotaulun pystyttämiseen kevään 1966 ylioppilaat saivat hankeavustuksen Etelä-Karjalan säästöpankkisäätiöltä. Taulu tilattiin Roseprintiltä.

