Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Länsi vei arvo-ottelun

Ykköspesiksen Itä-Länsi -kamppailu pelattiin Haminassa jo kolmannen kerran peräkkäin. Voi olla, että pelipaikaksi vakiintuu Vallikenttä pidemmäksikin aikaa, sillä vain Haminassa kamppailu kiinnostaa mittavammin myös yleisöä.

Miksei kiinnostaisikin, sillä tasainen peli taipui Lännelle vasta supervuoroparissa. Ottelu päättyi lukemiin 1–2 (3–1, 1–3, 0–1).

Kamppailun hahmo oli Lännen ja Manse Pesiksen Tommi Malinen, joka oli kiistatta päivän ykkönen lyötyään kaikki viisi Lännen juoksua. Idän joukkueen juoksuista Olli Kiiveri pommitti kolme ja Haminan Saku Suurnäkki yhden.

Toista tuhatta katsojaa Vallikentälle kerännyt kamppailu sai ainakin yleisön uskomaan, että Itä-Länsi nähdään Haminassa jatkossakin, jollei Hamina nyt heilahda superpesiksen puolelle.

– Ilman muuta perinnettä jatketaan Haminassa, sillä muilla paikkakunnilla ei tällaisista yleisömääristä voisi haaveillakaan, sanoi kokenut pesäpallomies, pitkän uran SM-sarjan tuomarinakin tehnyt Hannu Kokkala Miehikkälästä.

Samoilla linjoilla oli Rami Orola, HP:n junioritoiminnassa vaikuttava aktiivi.

– Haminassa on oma paikka tälle pelille. Täällä tapahtuma saa myös kaupungin vahvan tuen ja ykköspesiksen Itä-Länsi on myös Pesäpalloliiton intresseissä, sanoi Orola.

– Täällä on yleisöpotentiaalia tälle tapahtumalla. Sillä on suuri merkitys, kiteytti puolestaan Kalevi Suortti, kesäasukas Vimpasaaresta.

Kolmas ykköspesiksen Itä-Länsi Haminassa oli HP:n toiminnanjohtajan Marko Hovin mukaan menestys monella tavalla. Haminan kaupungin vahva rooli oli Hovin mukaan tärkeä:

– Kaupunki on satsannut Vallikentän puitteisiin ja oli vahvasti mukana myös Itä-Länsi -ottelussa kutsuvierasisäntänä. Vallikenttä alkaa olla valmis ottamaan ensi kesänä vastaan valtakunnallisen Naperoleirin 1?300 lasta, sanoi Hovi.

Kolmas Itä-Länsi Haminassa: yleisömäärä hienoisessa laskussa, mutta kolmen Itä-Lännen yleisömäärien keskiarvo on kuitenkin n. 1 300.

– HP:n alavireinen alkukausi vaikuttaa myös tällaisen arvo-ottelun yleisömäärään. Myös epävakaa keli jätti katsomoon tyhjiä paikkoja, arvioi Hovi.

Jos ei Haminassa, missä ykköspesiksen Itä-Länsi voisi olla merkittävä tapahtuma?

– Ehkäpä Tampere ja Imatra, mutta tapahtuma vaatii järjestäjältä aina mittavia ponnistuksia.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli