Mylläri ulvoo kesäteatterikauden käyntiin

Näyttelijä Anne Niilola (vas.) ja Lounashuone Kerhon Päivi Kaija suunnittelemassa heinäkuun kestävää terassiteatteri -tapahtumaa.

Haminan uusi kesäteatteri Hämeenlinnan bastionissa Ruutikellarin takana saa tulikasteensa tällä viikolla. Tänään keskiviikkona vietetään vihkiäisiä ja perjantaina on edessä kesäteatterin ensimmäinen ensi-ilta.

Näyttämön valtaa Arto Paasilinnan kirjan pohjalle dramatisoitu Ulvova mylläri. Näytelmän ohjaa Pia Lunkka, teatterin huippuammattilainen Kotkasta.

– Meillä on kalenterissa kaikkiaan 17 esitystä, joista viimeinen vasta 14.8. Nyt on aikaa antaa viidakkorummunkin toimia ja mainostaa juttuamme, hehkuttaa Henni Kiri.

Ulvova Mylläri oli Haminan Teatteriyhdistyksen hallituksen valinta.

– Teksti liikkuu komeasti tässä ajassa, ei ole tippaakaan pöytälaatikossa päässyt pölyttymään. Kun draama on hyvää, samat asiat sekä naurattavat että itkettävät, hehkuttaa ohjaaja Lunkka.

– Nyt ei tavallinen riitä, hömpän kynnys on vain ylitettävä!

Pia Lunkka sai työryhmäänsä koko joukon myös aivan uusia teatterilaisia. Ohjaaja vakuuttaa, että roolivalinnat ovat menneet oivallisesti nappiin.

– Juurevaa dialogia ja herkullisia henkilöhahmoja! Näyttelijämateriaalista löytyy osaamista kaikkiin rooleihin.

Ulvovan myllärin eli Gunnar Huttusen roolin tekee 25-vuotias Olle Tepponen, jolle rooli on kiistatta uransa suurin.

– Viime viikon aikana olen mielestäni onnistunut sisäistämään roolini. Oivallusten kautta elää koko näytelmä, arvioi Olle Tepponen.

Gunnar Huttusen mielitietyn Sanelma Käyrämön roolissa nähdään Marianne Hagman. Ryhmän kokeneinta kaartia edustaa poliisi Portimona huhkiva Raimo Kaistala. Hän teki myllärin roolin vuonna 1989, kun Ulvova mylläri esitettiin edellisen kerran Haminan kesäteatterissa.

Vaikkei Ulvova Mylläri olekaan musiikkinäytelmä, musiikilla on silti vahva roolinsa. Sen on suunnitellut nuori kotkalaismuusikko Juho Roslakka ja toteutuksessa ovat olleet mukana myös Seija Kiiveri ja Esa Ylönen.

– Tavoitteenani on se, että musiikki ja rytmit tukevat näyttelijöiden työtä, kiteyttää Roslakka.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli