Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kellot soivat Venäjän urheilulle

Kansainvälinen olympiakomitea KOK kokoontui tiistaina hätäistuntoon, jonka aiheena oli maanantaina julistettu kansainvälisen antidopingjärjestö Wadan tilaama tutkimus Sotshin olympiakisojen dopingtutkimuksissa. Wada vaatii Venäjän sulkemista parin viikon kuluttua alkavista Rion olympiakisoista, sillä tutkimus osoittaa, että Venäjän doping oli Sotshissa valtiojohtoista ja järjestelmällistä.

Dopingohjelman salailua johti urheiluministeri ja sillä pyrittiin huijaamaan koko urheilevaa maailmaa Wada mukaanlukien. Järjestelmä oli samalla tavalla valtiojohtoinen, jota DDR toteutti koko olemassaolonsa aikana: keinolla millä tahansa oman maan urheilijat piti saada tulosliuskojen kärkeen. Joku ihmetteli DDR:n naisuimareitten ylivoimaa 1980-luvulla, kun miehet olivat vain keskinkertaisia. Maan uintivalmentajan vastaus oli tyhjentävä: naisista voimme tehdä miehiä, mutta miehistä emme pysty jalostamaan kaloja.

Sotshin olympiakisat talvella 2014 oli presidentti Putinin suuri näytös. 50 miljardin satsaukset olivat mittasuhteiltaan moninkertaiset verrattuna edellisiin talvikisoihin. Menestys piti kotikisoista kaivaa kaikin keinoin, sillä edelliset talvikisat Vancouverissa menivät Venäjältä penkin alle. Putinille menestyminen Sotshissa oli myös senvuoksi tärkeää, että hän toimi ratkaisevassa roolissa lobbarina vaikuttamassa 2007 siihen, että Sotshi kisat sai.

Venäjä ei ole taatusti ainoa maa, jossa dopingkulttuuri rehottaa valtiojohtoisena. Venäjä on kuitenkin nyt maa, jossa sen toiminta on alastomuudessaan paljastettu.

Eettinen kysymys on, tuleeko Venäjää rangaista kollektiivisesti sulkemalla maa kokonaan Riosta. Silloin kärsimään joutuu myös joukko urheilijoita, jotka ovat puhtaita dopingista.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus