Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Polkuautot vauhdissa jälleen Elomarkkinoilla

Raatihuoneen LeMans -polkuautotapahtuma järjestetään kolmen hengen joukkueille jälleen elokuussa Elomarkkinoitten perjantaina. Vuosi sitten tapahtuma kokosi Raatihuoneenkadun ja Raatihuoneentorin liepeille jopa 1 000 kansalaista ihmettelemään polkuautojen vauhtia.

Viime vuodesta saatujen kokemusten perusteella tapahtumaa on nyt hieman jalostettu:

– Tapahtuman kokonaiskesto on nyt tiiviimpi. Kun vuosi sitten starttien kesto oli 24 minuuttia, nyt kisataan kilpasarjassa 24 kierroksen kisaa. Jokkisluokassa ja junioreissa kilpailun pituus on 12 kierrosta, selvittää Matti Parpola Haminan Linnoituksen wanhat talot ry:stä, joka tapahtuman järjestää.

Vuosi sitten mukana oli kaikkiaan 26 joukkuetta.

– Nyt voimme lisätä joukkueitten määrää hieman, koska saamme käyttöömme myös lisää autokalustoa, jonka meille toimittaa edelleen Haminan Polkuautopuisto.

Aikuisten luokka on tarkoitettu urheilullisille joukkueille, joilla on käytössään Monaco-luokan autot. Osallistumismaksu on 30 euroa/joukkue.

Jokkisluokassa ikähaarukka on 13–99 vuotta, junioreissa voivat pienemmillä autoilla polkea 7–13-vuotiaat. Jokkiksessa ja junioreissa osallistumismaksu on 20 euroa joukkueelta.

Jokkisluokassa palkitaan erikseen myös tyylikkäin ja persoonallisimmin pukeutunut joukkue.

– Tapahtuman viime vuonna saama suosio kannusti meidät jälleen liikkeelle. Kilpailureitti Rauhankadun, Pikkuympyräkadun ja Raatihuoneenkadun korttelissa on kaikin puolin sopiva, haastelee Parpola.

Turvallisuusseikoissa ei jousteta:

– Polkijoiden on käytettävä joko pyöräily- tai jääkiekkokypärää. Jalassa on oltava pitkälahkeiset housut ja jalkineiksi käyvät parhaiten lenkkitossut.

– Lähdössä ja varikkoalueella auton työntäminen on kielletty, myös tällä parannetaan turvallisuutta.

Raatihuoneen LeMans käynnistyy perjantaina 12.8. klo 17 vapaalla harjoittelulla kilpailun reitillä. Ensimmäinen startti on klo 18.

Kilpailuun ilmoittaudutaan maksamalla osallistumismaksu Haminan Linnoituksen wanhat talot ry:n tilille FI55 1005 3000 9167 64. Maksun yhteydessä tulee mainita joukkueen nimi, sarja sekä yhteyshenkilön nimi yhteystietoineen. Ilmoittautumiset on hoidettava 8.8. mennessä.

Lisätietoja tapahtumasta saa osoitteesta www.haminanlinnoituksenwanhattalot.fi.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli